-kotiäidin henkireikä, pakopaikka tiskien ja pyykkien ääreltä. Sisustusta,
talon rakentamista, lapsiperhe-elämää. Arkea, juhlaa ja haaveilua.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Viimeinen osa sarjassa Norja. :)

...ja matka jatkui kohti Lysefjordia, jossa tarkoitus oli kivuta katsomaan basehyppääjienkin suosima huikea Kjerag. Joku ystävällinen norjalainen meitä kuitenkin neuvoi kapuamaan ennemmin Preikestolenille, ja se osoittautui viisaaksi valinnaksi. 11 kiloinen lapsi rinkassa, ja kaksi tuntia jyrkkää nousua ylös ja toinen mokoma alas riitti mainiosti. Kjeragin valloittamiseen olisi mennyt vielä pari tuntia lisää.

Mutta sinne me aiotaan kivuta miehen kanssa vielä joskus kaksin! :)

Saavuttiin Lysefjordille.


Siellä syötiin ainoan kerran ravintolassa koko matkalla, jos paluumatkan mäkkäriä ei lasketa. :) Piti saada kokeilla norjalaista kalaa jossakin muodossa.


Varmaan sitä kalaa olisi fiinimminkin voinut syödä kuin Fish and Chips- muodossa, mutta ravintolat Norjassa on niin tyyriitä, että valittiin edullisinta.


Napero tykkäsi vuohista.


Ja vuohet luuli mun laukkua sapuskaksi.



Seuraavana aamuna aloitettiin Saarnapöntön valloitus. (Preikestolen=saarnapönttö?)



Reitti oli liukas ja kivinen, mutta hyvin pysyttiin pystyssä.




Perillä. Vähän vajaa pari tuntia siihen meni, mutta nopeamminkin oltais päästy ilman lasta.



Tuuli oli NIIN kova, että piti melkein seistä etukenossa pysyäkseen kallionkielekkeellä pystyssä. Silti joku pyörre välillä nappasi ja meinasi heittää sinne tänne.



Minä olen tuo vihreäpaitainen istumassa tuolla keskellä Preikestolenia. Mies ei antanut lupaa mennä ihan reunalle, vaikka teki vähän mieli. Toisaalta ihan hyvä, koska tuuli oli ihan oikeasti todella kova. En ole sellaista tuulta ennen kokenut! Ne ketkä ihan reunalle meni, meni sinne ryömimällä.



Paluumatkalla vauva nukahti.
Mies ei, vaikka senkin silmät on kiinni.


Sellanen reissu. Tässä otetaan hörppyä promenadi-hytissä kotimatkalla. Mentiin sinne jäniksinä kun myöhästyttiin aamun laivasta ja jouduttiin ottamaan hytti yöksi. Joku virkailija meidät kyllä sinne ohjasi, että ei sentään omin luvin...


Borta bra, men hemma bäst!

10 kommenttia:

  1. Apua poista toi kommentti, piti laittaa että Napero!

    VastaaPoista
  2. Hyi olkoon kun tekee pahaa noi jyrkänteet, vaikka onhan noi maisemat aika mielettömän makeita...

    Kaunis perhe:)

    -Anna-

    VastaaPoista
  3. Poistin Laura sen sun kommentin minkä pyysit poistaa. :) En mä tiiä olisko se nyt niin vakavaa jos se olis tänne jäänyt, mutta ehkä tää hitusen anonyymi linja on ihan jees pitää. :)

    VastaaPoista
  4. Anna: muakin ihan yrjötti kun huimasi niin paljon. Ei kyllä mua sinne reunalle saisi mistään rahasta.

    Hienot maisemat kyllä muuten, voisin itsekin käydä joskus katsastamassa. Ja toi perhekuva meren ääressä missä ootte kaikki ihan samiksina raitapaidoissanne on tosi hellyttävä.

    -Kerppi-
    (Joo, mäkin oon löytänyt tieni tänne. Fabon kautta, mistäpä muualtakaan :)

    VastaaPoista
  5. Heippa!

    Eksyin tänne 63m2 kautta ja ajattelin jättää tervehdyksen, kun samasta srk:sta ollaanpi :) Tosi kiva blogi ja ihanan näköinen reissu teillä ollut!

    VastaaPoista
  6. Kiva kun tulit moikkaamaan Dimangi! En kyllä tiedä kuka olet, mutta jään seurailemaan blogiasi niin se varmaan paljastuu! :D

    VastaaPoista
  7. Anna & Kerppi: tiiän tavallaan kammontunteen. Mulla se ei vaan liity ollenkaan korkeisiin paikkoihin, vaan ahtaisiin.

    Hmm, lapsena mä kyllä kerran ryömin tierumpuun. Mutta se oli liian kamalaa.

    VastaaPoista
  8. Hih enpäs tajunnut ajatella asiaa!:D Blogista ei tosiaan henkilöllisyys välttämättä selviä. Toivottavasti etunimi auttaa asiassa eteenpäin, niin en jää ihan anonyymiksi blogihäiriköksi :D

    t: Veera

    VastaaPoista
  9. Joo mä itse asiassa hoksasin myöhemmin siitä vauvanodotuksesta! :)

    VastaaPoista
  10. Oihh!!!! Ihan mieletöntä! Mut arvaa, mä vaistomaisesti otin pöydästä kiinni, kun mietin tota tuulta ja kauheaa tiputusta! :)) Uskomaton paikka kyllä!

    VastaaPoista