-kotiäidin henkireikä, pakopaikka tiskien ja pyykkien ääreltä. Sisustusta,
talon rakentamista, lapsiperhe-elämää. Arkea, juhlaa ja haaveilua.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

...men hemma bäst!

Huh, kotona! Tai ollaan täällä oltu jo pari päivää, mutta huh edelleen. :) Nyt alkaa pyykkivuoret jo pienentyä ja tavarat olla paikoillaan. Reissu oli kiva ja antoisa, ja jätin sydämeni Etelä-Norjan kalastajakaupunkeihin ihan täysin. Olen matkustellut monissa maissa, mutta kaksi niistä on valloittanut minut mennen tullen: Itävalta ja Norja.

Kaikesta voi oppia jotakin, niin tästäkin matkasta. Jos lomailla aikoo, ei kannata kahmia liikaa kilometrejä reiluun viikkoon, ja kannattaa ehkä varata matkabudjettiin ulkonasyömismahdollisuuden verran rahaa. :) Me oltiin ahneita, ja haluttiin koluta liikaa Norjaa kerralla. Tulos oli suuri väsymys ja paljon kilometrejä.

Kuski valmiina matkaan


Laivalla


Laivalla


Ensimmäinen yö vietettiin Vätternin rannalla.


Uitiin ja keinuttiin. En edes jaksanut kahlata niin pitkälle, että vesi olisi ulottunut paljon polven yläpuolelle. Uskomattoman matala järvi!


Tehtiin aamiaiseksi pannukakkua. Karavaanikokkailu on hauskempaa kuin kotona! Silti ehkä lomalla kannattaisi syödä enemmän ravintoloissa? Tulisi selkeämpi ero arkeen. :)



Ensimmäinen stoppi Norjassa tehtiin eteläiseen kalastajakaupunkiin Risoriin (en nyt löydä näppäimistä oikeanlaista o-kirjainta), joka oli ihan uskomattoman kaunis merenrantakaupunki!


Kaikki talot olivat valkoisia.


Lähes jokaista taloa koristi ruusut. Siitä sainkin idean; meidän uusi koti aikoo olla valkoinen (se oli jo päätetty) ja myös sitä kiipeämään aikoo mennä ruusuja (se päätettiin nyt!).


Joutsenet oli rohkeita.





Myös "suomalaista" kesäkukkaversiota löytyi, hauskasti sijoitettuna!


Mies haikailee purjehtimaan. Sovittiin, että sellaista lomaa yritetään seuraavaksi! Ehkä vuoden päästä, ehkä...kymmenen. :) Ja olisihan se ihanaa, saisi parkkeerata lähelle keskustaa.


Iltakahvilla rantakahvilassa.



Tämä oli ensimmäinen katselmus lomaan, jatkoa seuraa.

5 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!!
    Nappi

    VastaaPoista
  2. Upean näköistä!! Pitäisköhän meidänkin... Ja Mimmu sä oot NIIIN kaunis :)

    VastaaPoista
  3. Ihania, valkoisia taloja! Ja todella hienoja maisemia muutenkin :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia lomastanne. Nuo kalastaja kaupungit vaikuttavat kyllä mahtavilta. Niin kauniilta ja ihan satumaiselta.
    Myös mun mies kaipailee purjehtimaan. Pitäsiköhän mennä porukalla ihan tohon lähelle ;)

    VastaaPoista
  5. Tosi tosi ihania nää teidän kuvat ja sun tekstit <3 Näyttää Norja just niin upealle, kuin aattelinkin :)

    VastaaPoista