-kotiäidin henkireikä, pakopaikka tiskien ja pyykkien ääreltä. Sisustusta,
talon rakentamista, lapsiperhe-elämää. Arkea, juhlaa ja haaveilua.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Neuletapaaminen

 

Oletteko lukeneet Kate Jacobsin kirjan Pieni lankakauppa? Kirja kertoo naisesta, jonka pienessä lankakaupassa kokoontuu perjantai-ilaisin kanta-asiakkaiden neulomiskerho. Luin kirjan jokin aika sitten, ja vaikka en vielä silloin varsinaisesti harrastanut käsitöitä, olin aivan ihastunut kirjan neulekerhoon ja haaveilin löytäväni tieni johonkin vastaavanlaiseen itsekin. 

Ja nyt minä sitten löysin sen. :) Suomalaisen version neulekerhosta, eli neuletapaamisen Lankamaailmassa, jonka nimi minun puolestani voisi yhtä hyvin olla vaikka Taivas ja paratiisi. Ja tämä ei ole mikään maksettu mainos, olen ihan oikeasti tätä mieltä. :D
Tuntuu että Lankamaailmassa on kilometrikaupalla ihan taivaallisia lankahyllyjä! Äitini totesikin kerran kun käytiin liikkeessä yhdessä, että täällähän menee ihan sekaisin!


Olen käynyt jo useampaan otteeseen ostamassa lankoja ja puikkoja Lankamaailmasta, koska valikoima on niin hyvä. Viime kerralla ostoksilla käydessäni myyjä vinkkasi joka kuukauden 2. lauantaina tapahtuvasta Neuletapaamisesta. Tuolit rinkiin, kahvia ja keksiä, ja naisihminen jos toinenkin kutimineen yhdessä. Oli tosi kivaa! Otin mukaani kaksikin kappaletta keskeneräisiä käsitöitä, ja sain loistavia neuvoja edistyneemmiltä kutojilta. 


Siinä päässä pöytää missä minä istuin, sattui muuten olemaan neljä insinööriä käsitöineen! Arvatkaa mikä oli puheenaiheena, käsitöiden lisäksi siis? Koodaaminen! :D 


Normaalihintaisista langoista tapaamiseen osallistuvat saavat 20% alennusta. Kaupassa oli muutenkin taas houkuttelevia tarjouksia, kuten Vilmat ja Villet 1,50e/ 50g. Suosittelen lämpimästi tutustumaan Lankamaailman nettisivuihin, sieltä löytää informaatiota lisää.

Onpas ollut oikein ikävä tänne blogimaailmaan! On ollut niin kova kiirus, että en ole ehtinyt repimään tähän harrastukseen millään aikaa. Nyt menen jatkamaan isänpäivänviettoa. Näihin herkullisiin tunnelmiin siis lopetan tällä kertaa:


Riemukasta isänpäivää kaikille isille!

5 kommenttia:

  1. Pitääkin käydä! Itse en jaksa neuloa (kässän opettaminen kahdelle luokalle on mulle ihan tarpeeks :D) mut jos äitille veis muutama vyyhdin ja jotkut kivat ohjeet. :)

    VastaaPoista
  2. Hah, niin voin käydä insinöörien seurassa. :) Tästä tekstistä tulee kyllä sellanen olo, että pitäisköhän itsekin käydä paikallisessa lankakaupassa...

    PS mä oon lukenut kaikki lankakauppa kirjat, niitä on kai kolme. :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköistä! Pitääkin joskus poiketa tuonne haalimaan lankoja :) Kiitos siis vinkistä.

    VastaaPoista
  4. Millainen lanka muuten toimii parhaiten vauvojen neuleissa? Onko kokemusta?

    VastaaPoista
  5. Polaliina: eipä kestä! :)

    Remontti Hiiri: hmm, en ole varma, mut ainakin joku mikä ei kutita! Eli ei varmaan ihan täyttä villaa? Jos meet tonne Lankamaailmaan niin ne osaa varmasti neuvoa. Se puoti löytyy myös Helsingistä. Ja oon nähnyt sellasiakin keriä siellä, missä sanotaan erikseen että vauvoille. Tai siis langalla on joku vauvantapainen nimi.

    VastaaPoista