-kotiäidin henkireikä, pakopaikka tiskien ja pyykkien ääreltä. Sisustusta,
talon rakentamista, lapsiperhe-elämää. Arkea, juhlaa ja haaveilua.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Haikeita, kiitollisia ja vihaisia joulutunnelmia


Haikeita tunnelmia:
Tänä vuonna joulunodottelu tuntuu erityisen haikealta. Isäni sairastaminen on edennyt aika harppauksen, eikä isä välttämättä näe enää joulua. Itku pakottaa kurkussa tämän tästä, eikä jouluostosten teko meluisissa liikkeissä erityisemmin kiinnosta. Mielen vetää haikeaksi tietoisuus siitä, että aika isän kanssa on enää niin rajallinen. Olenko minä kertonut hänelle tarpeeksi monta kertaa, kuinka paljon rakastan? Olenko unohtanut pyytää jotakin anteeksi, olisiko ollut jotakin sovittavaa? Olenko muistanut kiittää tarpeeksi kaikesta mitä olen isältä saanut? Joka kerta kun isää käyn katomassa, hänen vuoteensa viereltä lähteminen tuntuu entistä vaikeammalta, kun koskaan ei voi tietää, oliko se viimeinen kerta. On pakko antaa vielä yksi suukko poskelle, puristaa kädestä vielä kerran, kertoa miten rakas ja tärkeä isä on, vielä kerran.
Haikean surulliseksi olon tekee myös se, että isä ei ole täällä maan päällä näkemässä pientä tyttöä, jota odotan.



Kiitollisia tunnelmia:
Toivoin, ja rukoilinkin, että saisin viettää isän kanssa kaksin vielä kerran sellaisen hetken, että hän olisi tajuissaan ja pystyisi puhumaan. Tämä toteutui muutama viikko sitten sunnuntaina. Siitä kahden päivän päästä isän vointi jo romahti, joten sain hetkeni viime tipassa. En voi edes kuvailla miten kiitollinen siitä olen! Olen tämän syksyn aikana käynyt katsomassa isää niin vähän, kaiken rakennuskiireen, raskaus- ja työväsymyksen keskellä, joten kaipasin sellaista hetkeä äärettömän paljon.
Olen kiitollinen siitä, että minulla ylipäätään on isä. Ei täydellinen, mutta ehdottomasti riittävän hyvä. Minä olen saanut isäkseni miehen, josta tiedän, että hän on tehnyt parhaansa, ja välittänyt paljon. Olen siitä kiitollinen, ja toivon että omat lapseni aikanaan voisivat sanoa saman minusta.



Vihaisia tunnelmia:
Omituinen kiukku nostaa päätään mitä sopimattomimmissa hetkissä. Kassatäti kysyi plussakorttia, ja tulin tiuskanneeksi, että on se mulla, mutta ei huvita kaivaa esille! Ventovieraat ihmiset saattavat ärsyttää yhtäkkiä kauhean paljon! Kai se heijastelee sitä, että tämä tuntuu väärältä. On niin vaikea ymmärtää, miksi joku voi sairastua vähän päälle 50-kymppisenä sairauteen, joka yleensä kuuluu sinne vanhuuden loppupuolelle. Miksi Jumala salli sen? Miksi juuri minun isäni? Nämä on varmaankin ajatuksia, jotka on pakko käydä läpi. Ja varmasti isäkin joutui niitä paljon monien sairasvuosien aikana pohtimaan. Hienoa on se, että katkeruus ei vienyt isää mennessään.



Kiitollinen  olen vielä siitäkin, että pian isä on paikassa, josta sanotaan

"Ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."



7 kommenttia:

  1. Löysin tänne FB:n kautta. Todella koskettava teksti tämä! Noita samoja kysymyksiä tuli pohdittua pari vuotta takaperin erään läheisen kohdalla. Mua on jonkin verran lohduttanut se ajatus, että Jla on rakastava ja hyvä, joten kärsimykselläkin täytyy olla joku tärkeä merkitys, jota me ei voida vielä käsittää.

    Voimia sulle ja läheisillesi!

    t. Teressa J

    VastaaPoista
  2. Aika helppoa eläytyä näihin tunnelmiin, kun niin vähän aikaa sitten kävin samaa läpi.
    Voimia!!

    VastaaPoista
  3. Mimmu: Tänään tuntui siltä että suukko appiukon lämpimälle poskelle saattoi olla oikeasti se viimeinen. Kiitin häntä ihanasta miehestä, jonka hän on vaimonsa kanssa kasvattanut. Kerroin olevani ylpeä siitä miten hän on Jumalan kutsua elämässääm seurannut ja tehtävänsä suorittanut. Kerroin tulevani taas huomenna ja sanoin että jos olet rakas jo silloin perillä niin kerro Jeesukselle että täältä tullaan perässä. Jää niin iso ikävä! T:Janna Pauliina

    VastaaPoista
  4. Rakas Mimmu.

    Itken lukiessani kaunista kirjoitustasi. Pyydän sinulle ja teidän koko perheelle, erityisesti äidillenne, voimia kestää lähestyvä rakkaasta luopuminen. Sanat eivät nyt auta, mutta ehkä tietoisuus siitä, että ystävät ja sukulaiset rukoilevat ja myötäelävät kanssanne, kantaa jonkin hetken yli.
    Muistiini palautui kuin eilisenä neljän vuoden takainen oman isäni kuolema. Juuri nuo samat tunteet: onko tullut kaikki sanotuksi ja sovituksi? Ja jokaisen hyvästelyn raskaus; onko tämä se viimeinen? Monena kertana palasin vielä saattohoitokodin ulko-ovelta ja melkein juoksin isän huoneeseen - ihanaa, vielä tahdon sinua halata rakas!
    On ihanaa ja surussa kantavaa, että sinunkin isäsi on menossa Jeesuksen luo. Siellä he odottavat molemmat isät meitä jälkeenpäin tulevia. Se lohduttaa, vaikka nyt on kaikkein raskainta.
    Lämmin halaus ja monet myötäelävät terveiset!
    T. Marjo J.

    VastaaPoista
  5. Voimia sinulle Mimmu - olet rukouksissamme.

    Haluan myös kertoa, että tiedän jotain siitä mitä käyt läpi. Oma isäni menehtyi vaikean sairauden murtamana juuri meidän esikoisen syntymän jälkeen. Isän kuoleman kokeneena tiedän, että vaikka kuoleman odottaminen tuntuu tuskalliselta ja siltä, ettei haluaisi päästää irti - tulee aika, jolloin halua antaa hänet Herran ihanille käsivarsille. Ja kun se hetki tulee, tulee sinun tykösi Herran ihana läsnäolo ja lohdutus. Mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan sitä lohdutusta, jota Elävä Jumala antaa omillensa suuren surun ja ikävän keskellä.

    Tähän loppuun vielä Anna-Mari Kaskisen lohduttava runo (kirjasta Tahtoisin kulkea vierelläsi):

    Et ole yksin, kun myrsky yllättää.
    Et ole yksin, Hän vierellesi jää.
    Et ole yksin tuulissa elämän.
    Et ole yksin. Hän näkee itkevän.

    Et ole yksin, kun tietä näe et.
    Et ole yksin, kyn yössä hapuilet.
    Et ole yksin kuilussa pimeän.
    Et ole yksin. Sinua kantaa Hän.

    Et ole yksin, vaan sinut tunnetaan.
    Et ole yksin. Saat luottaa Jumalaan.
    Et ole yksin. Jäät suojaan rakkauden.
    Et ole yksin. Hän hoitaa siunaten.

    siunauksin,
    Marika

    VastaaPoista
  6. Kiitos paljon kaikille lohduttavista sanoista. Kyllä se tosiaan auttaa kun tietää, että on monen mielessä ja rukouksissa. :)

    VastaaPoista
  7. Poru tuli. Osanottoni. Mitä vaan tarvit ni soita...
    -Anna-

    VastaaPoista