-kotiäidin henkireikä, pakopaikka tiskien ja pyykkien ääreltä. Sisustusta,
talon rakentamista, lapsiperhe-elämää. Arkea, juhlaa ja haaveilua.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Lauantai-illan huumaa

Niin ne lauantain treffit. Jos joku osaisi arvata missä ne vietettiin, voisin luvata palkinnoksi vaikka kaiken omaisuuteni. :)

Jäteasemalla. Tai sieltä me aloitettiin. Paikan tuoksu loi ihan omanlaistansa atmosfääriä meidän romanttiseen kaksinoloon. Peräkärry oli täynnä raksajätettä, joten jäteasemalle oli suunnattava ekaksi tyhjentämään kärry. Sitten huristeltiin Arnoldsin donitsien ja kahvien kautta tunnin ajomatka anoppilaan, jonka navetan yläkerrassa on ollut säilytyksessä meidän lasten sängyt.


Harmi vaan, joku lintuperhe oli päättänyt tehdä pesänsä navettaan. Ja harmi vaan, koko suuresta yläkerrasta perhe oli valinnut tehdä kotinsa juuri sänkyjen yläpuolelle. Kakkaa oli aika hurjasti, samoin höyheniä ja yksi munankuori. :) Onneksi suurin osa lintuperheen käymäläjätteestä oli laskeutunut sängyn pohjalevyjen päälle, jotka ovat irrotettavia, eikä lakattuja. Ne me pestiin mäntysuovalla ja painepesurilla. Pesuri kuori hieman puulevyjen pintaa, joten käymäläjäte lähti pois syvältä asti. Lakkapintaisiin kohtiin pesuria ei tietenkään olisi voinut käyttääkään, joten hyvin oli lintuarkkitehti suunnitellut WC:n sijainnin. Kiitos siitä hänelle.


Muut osat sängyistä pestiin miedolla mäntysuopavedellä ja pehmeällä harjalla. Ja kuivattiin huolella.


Illan tullen oli projekti valmis ja treffit päättyivät. Nyt meillä on täällä kaksion olohuoneessa kuivumassa kaksi puusänkyä. Eli voin kertoa, että ahtaus on lisääntynyt. Mutta kohta vauvankori lähtee siskolleni, joka saa vauvan marraskuussa, meidän vauva siirtyy esikoisen häkkisänkyyn, ja esikoinen siirtyy sitten tähän 1800-luvun puolelta olevaan lastensänkyyn. Toinen sänky viedään raksan yläkertaan turvaan linnuilta, lämpimään tilaan säilytettäväksi ja vauvan kasvua odottamaan. :) Se on näissä sängyissä kivointa, kun niitä voi venyttää lapsen kasvaessa. Ottaa vaan päästä kiinni ja vetää. Ei siis lapsen päästä, vaan sängyn.

Suunnitelmani on, että nyt kun lapset ovat pieniä, heille tulee yläkertaan yhteinen leikkihuone, ja yhteinen nukkumishuone. Sen saa kivasti sisustettua, kun sinne tulee samanlaiset sängyt kummallekin. Virkkaan myös molemmille isoäidinneliöistä päiväpeitteitä, toiselle valko-beige-vaaleanpunaista, toiselle valko-beige-vaaleansinistä. Valitsin sellaiset päiväpeitteet, koska lasten ja sänkyjen venyessä voin virkata aina uusia rivistöjä ja kasvattaa näin myös päiväpeitteitä! Kätsyä. :)

(Kun vaan ehtis ja sais aikaiseksi.)


Mutta nyt mä lähden lasten kanssa mummulaan pariksi yöksi syyslomaa juhlimaan. OIKEIN hyvää syyslomaa teille keillä sellainen sattuu olemaan!

4 kommenttia:

  1. Voi vautsi mitkä sängyt - aarteita :)

    Mukavaa lomaa! Eräät tekevät töitä tämänkin viikon tukka putkella :)

    VastaaPoista
  2. Onpas upeat sängyt! Idea erillisistä lasten nukkumishuoneesta ja leikkihuoneesta kuulostaa hyvältä.

    Löysin jokin aika sitten blogisi, kun etsin rakentamiseen liittyviä blogeja. Meilläkin on oman kodin rakennusprojekti käynnissä, muuttamaan pitäisi päästä lähiaikoina. Syysloma tulisi kyllä tarpeeseen täälläkin. Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  3. Marika: voi että, syysloman pitäisi kyllä olla lakisääteinen kaikille! Tosin mäkin oon taas lasten kanssa kotona, joten ei tää niin lomalta tunnu täällä kakkavaippojen keskellä. :) Ja mies tietty töissä.

    Pihla: kiva kun löysit tänne! Tervetuloa! :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanat sängyt lapsille! Kiva myös tää sun blogi :)

    VastaaPoista