-kotiäidin henkireikä, pakopaikka tiskien ja pyykkien ääreltä. Sisustusta,
talon rakentamista, lapsiperhe-elämää. Arkea, juhlaa ja haaveilua.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Jotain ihan muuta

Takaisin linjoilla, lainakoneella. :)

Perjantai-ilta oli mulle jotain ihan muuta! Kaksikymmentä nopeinta Magicpoksin lukijaa pääsi mukaan Vilan ja kyseisen blogin lukijailtaan Vilan liikkeeseen. Kokeilemaan vaatteita, syömään vähän herkkuja ja niin edespäin. Kaupan ovet suljettiin tavallista aikaisemmin, ja kolme myyjätärtä kiikutti meille naisille vaatteita kokeiltavaksi. Minulle oli ihan uusi kokemus se, että joku pohtii mikä minulle sopisi päälle, ja tuo koppiin sovitettavaksi vaatteita. Ostan lähes kaikki vaatteeni eräästä ruotsalaisesta vaateketjusta :) joka toimii itsepalveluperiaatteella ja on varsin edullinen. Mutta nyt myyjä kiersikin pitkin kauppaa ja etsi minulle sopivia vaatteita! Se oli oikeesti tosi kivaa, koska sain sovitettavakseni kaikkea, mitä en itse ikinä olisi tullut koppiin vieneeksi! Ja yllätys yllätys, ne sopi ihan kivasti!

Sanoinkin kassalla lähtiessäni (joo, pakko oli mennä kassan kautta, kun allaoleva valkoinen paita ja beige toppi halusivat muuttaa kotiini asumaan...) että Vila sai ainakin yhden uuden asiakkaan tuona iltana. :) Seuraavan kerran kun tarvitsen jonkin vaatteen, aion marssia kauppaan, esimerkiksi juuri Vilaan, ja sanoa myyjälle, että vaatetakko mut? :) Tulos on erilainen, ja taatusti hienompi kuin mihin itse pystyn! Kroppani on lastensaannin jälkeen muuttunut aika paljon, eikä aikaisempi tyyli (eli tiukat farkut ja tiukka paita) enää näytä kovin hyvältä. Mutta kivoja vaihtoehtoja on vaikka miten paljon!
Oli mukava viikonloppu: mies palasi työkeikalta kotiin ja mummukin oli käymässä yökylässä, jotta pääsin noihin perjantain kekkereihin. Ja lauantaina oltiin taas treffeillä miehen kanssa, mitä eksoottisimmassa paikassa...
Kivoja viikonlopun jämiä teille!

6 kommenttia:

  1. Voi että, ihania!! :) Mie oon kans muutamia kertoja käynyt Vilan liikkeessä ja oon ollut kans tosi tyytyväinen niiden myyjien ammattitaitoon! Siis ne sai ostamaan mut sellasia vaatteita, joita en olis ikinä ees varmaan ite suostunut kokeilemaankaan! :D Siellä tosiaan tulee tunne, että saa palvelua!

    VastaaPoista
  2. ...Ja siis toi punainen mekkokin sopisi sulle tosi hyvin!! :)

    VastaaPoista
  3. Teki mieli kauheesti ostaa se, mutta sen kanssa olis täysin mahdoton imettää. Ja sit jos nyt ostaisin jonku sopivan, ni tod. näk. imetyksen lopettamisen jälkeen se olis vähän iso. Eli oli pakko hillitä itsensä ja ostaa vaan jotain pomminvarmaa. :)

    VastaaPoista
  4. No niin! Mutta sitten joskus kun imetys päättyy niin saa mennä ostelee vaikka minkälaisia kivoja vaatteita! ;) Mittaan muuten sulle sen tuubihuivin huomenna... Se huivi mikä oli kuvassa kaulassa, oli materiaalina aika ohutta ja se on ISO. Mut mulla on toinenkin, voin ettiä sen huomenna ja mitata.. Se on paksumpaa matskua! :)

    VastaaPoista
  5. Ihania vaatteita nuo kaikki! Vila on yksi mun suosikkivaatekauppa, ja olen ollut samaisessa naisten illassa itsekin, ja siellä meitä naisia vaatetettiin kauden uusilla vaatteilla. Niistä sai sit jonkun alennuksen, jos halusi ostaa.

    Oli tosi kivaa, kun joku toinen valitsi ja toi mulle vaatteita, joita en itse olisi ikinä osannut valita. Olen tehnyt juuri Vilasta parhaimmat löytöni ja ollut varmaan kaikkein tyytyväisin ostoksiini.

    Vilan vaatteissa on myös se kivaa, että he eivät tilaa isoja eriä kutakin vaatetta, joten samoja vaatteita ei tule vastaan ihan jokaisella.

    VastaaPoista
  6. Marika: samaa mieltä, kivaa kun joku muu valitsee. :) Tuo rikkautta pukeutumiseen. Mä en vaan tiiä miten en ole aikaisemmin tullut niinkään harrastaneeksi vilaa..vaikka se ei ole edes kallis!

    VastaaPoista