-kotiäidin henkireikä, pakopaikka tiskien ja pyykkien ääreltä. Sisustusta,
talon rakentamista, lapsiperhe-elämää. Arkea, juhlaa ja haaveilua.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Mieletön päivä!

Meillä oli maanantaina ihan mieletön päivä! Hyvällä tavalla mieletön. :)
Osallistuttiin joskus aikanaan Kannustalon Koti-iltaan yhdessä ihanassa Aurora-kodissa, kun pohdimme olisiko se juuri se paketti, mikä mekin halutaan. Osallistumisesta saimme palkaksi sisustussuunnittelupäivän Helsingissä. Ja sitten asia ikään kuin jäi...minulle tyypilliseen tapaan hoitamatta ja roikkumaan. :) Vasta nyt sain aikaiseksi ja soitin Kannustalon kanssa yhteistyötä tekevälle sisustussuunnittelija Henna Ahoselle, että "olisiko vapaita aikoja, ei mitään paineita mutta heti tai kohta"? :) Henna sitten vinkkasi, että voisin pirauttaa hänen kollegalle Milla Alftanille, ja Millan kalenterista löytyi ensimmäinen vapaa aika viikkoa ennen Hennan ekaa vapaata aikaa, joten Millaan sitten päädyttiin.

Lähdössä, odotukset korkealla :)

Päivä oli hurjan tehokas! Ehdittiin käydä oikeastaan koko alakerta pikaisesti läpi. Vein mukanani yhden keittiönkaapin oven, palan kattoa ja lattiaa, leikekirjan johon olen keräillyt sisustuslehdistä kuvia jotka miellyttävät silmää, ja vähän sitä sun tätä muuta. Valittiin Millan kanssa seinien maalaamista varten yhteensopivat sävyt niistä väreistä, joita halusin. Käytiin läpi meidän valaistussuunnitelma, ja oli mukavaa huomata miten monta kohtaa olimme saaneet jo suunniteltua hyvin. (Hyvä kulta!) Lisäksi saatiin muutama vinkki, miten valaistusta voisi vielä parantaa.


Tämän tapetin valitsimme ruokailutilan taakse tulevalle seinälle. Tapetin takan on maalit, joita alakerran maalaamisessa tullaan käyttämään.

Alkupäivä oltiin Millan toimistolla Töölössä. Loppupäivästä lähdettiin liikkeelle, käväistiin lounaalla ja tapettikaupassa, ja loppuaika vietettiin Laattapisteen showroomissa. Olin pitkään ihan eksyksissä, ja hipsin ballerinoissani Millan perässä kaakelihyllyjen välissä osaamatta tarttua oikein mihinkään. Nähtävää oli niin paljon! Lopulta aloin päästä hommasta jyvälle, ja napsia itsekin esille kaakeleita, jotka olivat minusta kauniita.

Showroomilla. Siellä hoitui niin ruokkimiset, kuin kakkavaipatkin. :)

Pitkään ja hartaasti katseltiin ja suunniteltiin, eikä mikään erityisemmin sytyttänyt. Sitten kun olin ruokkimassa vauvelia, Milla toi nähtäväkseni nämä kaakelit pesuhuoneen seiniä varten, ja siinä se oli. :) Näistä vaaleista, isosta ja pienestä, rakennellaan seinät. Lattialaattaan tykästyimme molemmat Millan kanssa heti sen nähdessämme, mutta oikeaa sävyä ei meinannut löytyä. Lopulta löysin tämän, ja se sopi Millan valitsemiin seinälaattoihin kivasti!


Aito oikea kivi olisi aito oikea kivi, mutta saatiin huomata että hinta oli kyllä aika hurja! Niinpä mietittiinkin, että tuota pientä aidosta kivestä tehtyä mosaiikkia joka sopisi hienosti muihin kaakeleihin, voisi laittaa suihkujen taakse kapealle alueelle tehosteeksi. Hinta pysyisi kurissa, ja koska suihkuhuoneemme on "monikulmainen", tällainen tehoste sopisi kivasti kahden suihkun taakse.


Ja sitten, kaikki mun suunnitelmat sai ihan uudentyylisen käänteen, kun näin tämän:


Tätä mustavalkoista kaakelia tulee meidän alakerran WC:n lattiaan. Siellä se oli hyllyssä, ja hyppäsi silmääni, enkä voinut vastustaa. Omituista, ei kuulu ollenkaan omaan varovaiseen hillittyyn tyyliini. Tätä lattiaan, valkoinen puolipaneli, mutta mitä sitten? Siihen tyssäsi oma mielikuvitukseni, mutta Milla jatkoi siitä: yläosaan musta-valkoraitaista tapettia, jota pehmentämässä voisi olla hieman hopeaa. Ja hopeanvärinen peili seinään. Avot. Ensimmäinen meidän kodin huone, jonka osaan nähdä sieluni silmin! En tiedä kuulostaako tämä teistä kauhealta (?) mutta lupaan teille, että siitä tulee hieno!!! Ehkä vielä hopeinen kynttilänjalka johonkin hyllylle, ja vesilasiin pesualtaan reunalle joku kirkkaan punainen dramaattinen kukka. Tapetti vain puuttuu vielä. Kiersin tänään kolme rautakauppaa, mutta sitä ei vielä löytynyt. Onko kukaan teistä nähnyt minun tapettiani missään?

Pikkukaveri käyttäytyi todella mallikkaasti koko päivän.
Isompi kaveri vietiin serkun luo leikkimään mummin ja tädin kanssa. :)

Tätä suosikkiani josta kirjoittelin jo aiemminkin päätettiin laittaa yläkertaan meidän makkariin, sitten kun sinne asti päästään. Erilaisiin tekstiileihin, vuodevaatteisiin, peittoihin ja huopiin, saa hienosti napattua värejä tuon tapetin sävyistä.


Alakerran kirjastohuoneen kaikille seinille päätettiin laittaa jotakin tällaista hillittyä raitaa:



En vain ole vielä osannut päättää haluanko kapeampaa vai leveämpää raitaa. Luultavasti kapeampaa. 

Minä olen hirveän epävarma sisustaja, en ole koko projektimme aikana uskaltanut luottaa itseeni oikein ollenkaan. Tästä sisustussuunnittelupäivästä teki erityisen hienon se, että tuo asia jotenkin muuttui vähän. Kai se oli vain niin rohkaisevaa huomata, että en ollut ihan metsässä omien suunnitelmieni kanssa. Ammattilaisen antama positiivinen palaute teki ihmeitä.  Lisäksi oli niin kivaa huomata, miten hienoja ideoita mieheni oli päässään haudutellut, ja intoutui kertomaan niitä julki. 

Tällaista hypetystä tällä kertaa. :) En minä vieläkään mikään itsevarmuuden ruumiillistuma ole, mutta ainakin hippusen tuli sellaista sisäistä varmuutta tähän touhuun, ja sen myötä paljon parempi mieli viedä projektia eteenpäin. 

Jos joku tarvitsee sisustussuunnitteluapua, voin suositella Millaa lämpimästi. Hänen kotisivullaan oleva teksti "Perehdyn jokaiseen projektiini aina täydellä sydämellä ja intensiteetillä " ei ole huiputusta. :) Kahdeksassa tunnissa ehdittiin todella paljon ja päivästä jäi hyvä mieli. :)

9 kommenttia:

  1. Voi miten hyvältä kuulosti teidän päivä, tosi hieno juttu! :) Kodistanne tulee varmasti todella kaunis ja kodikas!

    VastaaPoista
  2. On ollut varmasti aivan uskomaton päivä. En malta odottaa jotta nään kotinne valmiina :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa palvelua! Ja hyviä valintoja!

    VastaaPoista
  4. Voi kun olisi itsellä ollut mahdollisuus tuollaiseen. Päivä kuulostaa tosi kivalta.
    Sellaista musta-valkoraitaista tapettia oli meillä myynnissä Prismassa pari kuukautta sitten (jäi mieleen kun äitini osti saman tapetit, mutta harmaa-valkoisena). Tapetti oli poistokorissa, joten en tiedä miten sitä saa. Soitin äitille, jos hänellä olisi ollut lappuja tallella, mutta hän oli heittänyt kaikki pois:(
    Toivottavasti löydät.
    Olen muuten nähnyt tuon saman laatan Mikin veljen luona (myös vessassa). On tosi kiva:)

    VastaaPoista
  5. Varmasti ollut hieno ja antoisa päivä! Kyllä tuollaiset kannattaa hyödyntää ehdottomasti. :) Minä(kin) olisin toivonut sisustussuunnittelijan palveluita siinä vaiheessa kun tarvisi materiaaleja alkaa valitsemaan... Mutta se vaan jäi ja tuntui olevan aika hinnakkaitakin mitä nyt pintapuolisesti jotain hinnastoja katselin. Varmasti tulee komea pytinki teille, ihanaa varmasti saada "varmistusta" omille ajatuksille & valinnoilleen! :)

    VastaaPoista
  6. Musta-valkoista tapettia löytyy myös Marimekon valikoimista.
    http://www.maricken.fi/shoptapetitmarimekkokorsi

    Sansai

    VastaaPoista
  7. Voi ihanaa! Kuullostaa tosi mahtavalta, voin jo nähdä sieluni silmin nuo kuvaamasi suunnitelmat :) Ja miten ihanaa, että sait apuja ja vahvistuksia teidän suunnitelmiin alan huippuammattilaiselta.

    Olen itse suuri Milla Alftan -fani, ja tykkään hänen sisustustyylistään kovasti. Hän osaa ottaa tilan kuin tilan haltuun kaikilta osin. Olisin ikionnellinen, jos saisin viettää päivän tämän sisustusesikuvani kanssa :)

    VastaaPoista
  8. Tosi kivan näköisiä valintoja olette tehneet Millan avustuksella. Komppaan edellistä kommentoijaa, Millan sisustukset on aina upeaita. Kirjoituksesi perusteella hän vaikuttaa juurikin niin mukavalta ja ammattitaitoiselta, minkä kuvan TV-ohjelmat on hänestä antaneet.

    Onko teidän lähistöllä RTV:ä? Niillä on hyvät valikoimat tapetteja ja tilauksesta saa melkein mitä vain kun niillä on oma maahantuonti. Usein saa myös -30 % alennusta kun vaan tinkasee;)

    Toivottavasti teillä yöt menevät jo paremmin ja olet saanut nukuttua:) Teilläkin varmasti touhua ja tohinaa riittää lasten kanssa. Muistan itse hyvin tuon vaiheen, kun meidän pojat oli pieniä (ikäeroa 1 v 10 kk). Usein oli riittämättömyyden tunnetta, kun oli kaksi pientä huomion tarvitsijaa. Nyt vaikka lapsia on kolme, niin on jotenkin helpompaa ja rennompaa. Isommat osaavat jo niin paljon enemmän tehdä asioita itse ja leikkivät suurimmalta osin hyvin yhdessä. Niin, ja osaa itse ottaa rennommin;) Univaje ei kyllä ole hellittänyt viiteen vuoteen... Meillä edelleen kaikki lapset heräilevät öisin mm. vessaan.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille tapettivinkeistä! Täytyy käydä nuo läpi kun ehtii. :)

    Marika, voithan sä pyytää mieheltäsi yhdistetyn joulu-syntympäivä-hääpäivä-nimipäivä-kihlapäivä-syntymäpäivä-äitienpäivä- lahjan, ja menet viettämään Millan kanssa päivän Helsinkiin. :)

    Saija, kuulostaa kovin tutulta tuo sun univaje! Mut rohkaisevaa kuulla, että kolme lasta ei ole niin paha kuin luulisi! :D

    VastaaPoista