-kotiäidin henkireikä, pakopaikka tiskien ja pyykkien ääreltä. Sisustusta,
talon rakentamista, lapsiperhe-elämää. Arkea, juhlaa ja haaveilua.

tiistai 2. elokuuta 2011

Valaisimet

Tänään olen suonut pienen hetken uuden kodin valaisinsuunnitteluun.
Tällä hetkellä omistamme kolme kattovalaisinta, joista kaksi ajattelin kelpuuttaa uuteen kotiin. 
Valaisimia tarvitaan kuitenkin hurja määrä lisää.
Ikeasta haetaan taas varmaan suurin osa. :) Seuraavia lamppuja meille kaavailen:

Olohuoneen, tai mahdollisesti keittiön kattoon voisin ripustaa allaolevan valaisimen. Simppeli ja kivan näköinen. 


Tämä olisi söpö lastenhuoneeseen:


Portaikon seinään voisi laittaa pari tällaista, eri korkeuksille:


Alakerran WC:ssä peilin molemmin puolin voisi komeilla tällaiset seinälamput:


Toisaalta alleolevan lampun valossa olisi varmasti hyvä meikata ja laittaa hiuksia. 
Valoa tulisi riittävästi. Ehkäpä sitten aikanaan yläkertaan kylpyhuoneeseen, jossa kaikki laittautuminen ja nättäily tulee tapahtumaan:


Muutama jalkalamppukin pitää hankkia, nämä miellyttävät:



Yöpöydän lampuiksi laittaisin mielelläni tällaiset:


Kaikkea ei onneksi tarvitse hankkia kerralla. :) Mutta kyllä pelkästään alakertaankin monta valaisinta uppoaa, eli muutamia kyllä pitää ostaa jo aika pian! Yöpöytiä meille ei alakerran väliaikaismakuuhuoneeseen luultavasti tule, joten yöpöydänlamppuja ei vielä tarvitse ostaa. Samoin lastenhuoneen valaisin saa jäädä odottamaan. Mutta sitten on alakerrassa vielä valaistava kodinhoitohuone, sauna, suihku...Ei voi muuta kuin todeta, että onneksi on Ikea! :D

Mistä te muut olette tykänneet ostaa valaisimianne? Oletteko hankkineet ne sillä perusteella mitkä ovat kivan näköisiä, vai ostaneet valaisimia, jotka sopivat toisiinsa tyylillisesti?








9 kommenttia:

  1. Heips! Olen melko uusi lukijasi ja vihdoin onnistun kommentoimaan (eri selain tällä toisella koneella)! Sulla on kiva blogi ja tykkään sun tyylistä kirjoittaa, jatkahan samaan malliin. Meiän kotona on useita (joidenkin mielestä mielenkiintosia, erilaisia ja kivoja - itse jo niin tottunut)lamppuja ostettuna Oulusta Hammarin sähköstä. Maalla asuessa tilasin paikallisen rautakaupan kautta Virvatulelta valaisimia, joitain yksilöitä on kotiutunu myös ikeasta. Lamput on aivan ihania, ne on mulle sisustuksessa sama juttu ku joillekki vaatetuksessa kengät tai laukut! :) Harmi kun on niin vähän pistokepaikkoja katossa!!! ;)

    VastaaPoista
  2. Meidän lamput on mikä mistäkin, ostoperusteina kiva ulkonäkö...ja miehen kelpuuttama hintalappu ;) Viime aikoina oon kuitenkin alkanut yhä enemmän miettiä myös valaisutarkoitusta, koska edellisessä huushollissa tuli huomattua, että sillä millaista valoa lamppu antaa on aika paljon merkitystä. Meillä esim oli vessassa yksi tollainen kuvan 4 lamppu ja valo oli onneton, keltainen ja hämärä vaikka kuinka tehokkaan lampun olisi sisälle laittanut :( En tiedä sitten miten paljon kaksi samanlaista lamppua antaisi valoa, mutta tällä kokemuksella en suosittele. Kun taas kahdesta viimeisestä lampusta oon tykännyt paljon (näköjään meilläkin on käyty ikeassa lamppuostoksilla...:D ) paitsi että säätövaraa varressa sais mun mielestä olla enemmän ylöspäin. Ja vanhemmilta löytyy olkkarista numero 6 ja se antaa kyllä kivan pehmeää tunnelmavaloa. Vanhemmistani tuli muuten mieleen, että heillä on vessoissa kaarihalogeenit, jotka siis tulevat kaapin päältä peilin eteen. Antavat tosi hyvän meikkausvalon! Itkin verta ja kyyneliä, kun piti niistä meikkausvaloista siirtyä vuokrakaksion keltaisen loisteputken alle ;)

    No niin, johan tuli sepustettua...! :D

    VastaaPoista
  3. Omalla kohdalla oli vaikeaa valita lamput rakentamisaikana, kun ne kaikki tosiaan "piti" valita ja ostaa kerralla. Huhhuh mikä homma niiden miettimisessä! Valittiin kuitenkin yksinkertaisia, selkeitä valaisimia (kuten kodin ja sisustuksen tyyliin sopii). Omasta mielestä onnistuttiin ihan hyvin. Lähes kaikki valaisimet tilasimme talotarvike.comista ja iso laatikollinen niitä sitten postitettiin suoraan työmaalle asennettaviksi. ;) Kaksi valaisinta taisin käydä kuitenkin itse ostamassa kaupasta, muut tilattiin tosiaan netin kautta.

    VastaaPoista
  4. Meillä valaisimet hankitaan sen mukaan, millaiset valaisimet sopivat minkäkin huoneen sisustuksen kanssa yhteen. Tällä hetkellä pitäisi etsiä makuuhuoneeseen yöpöydille sopivat valaisimet, jotka sopisivat nätisti yhteen uuden värimaailman kanssa...
    Tosin jos valaisimista suurin osa täytyy hankkia melkein kerralla uuteen kotiin, niin se kyllä asettaa omat haasteensa. ;)

    VastaaPoista
  5. Saila: kiva kun löysit blogiini! Sama juttu, lamput on lähellä sydäntä. :) Juuri päätettiin pistokkeiden paikat, ja enpä tiiä, käytännössä sen sitten ehkä näkee mihin kaikkialle niitä kaipais lisää!

    Dimangi: kiitos vinkeistä!!! Niistä oli paljon hyötyä!

    Lealeijona: kyllä, hyvin onnistuitte. Ei ainakaan mikään särähtänyt silmään tämänpäiväisellä visiitilläni. :D

    Emppu: no miten olis yöpöydille noi viimeisimmät lamput tässä postauksessa? ;) Näin ne kaverini yöpöydillä ja ihastuin! Tänään huomasin samat lamput yhdessä blogissa vanhojen kirjojen päälle laitettuna (siis sellasten hienoselkäisten) yöpöydällä. Taidan koittaa samaa uudessa kodissa!

    VastaaPoista
  6. Itse ostan kyllä lamput ihan ulkonäön ja hinnan perusteella. Mitään isoja summia en kattovalaisimiin viitsi tuhlata, kun harva ihminen kattoa katselee ;)

    P.S Minulla on blogissani sinulle jotain :)

    VastaaPoista
  7. Kivoja lamppuja olet löytänyt... Kaikki sopis hyvin teidän tyyliin.

    Me ollaan ostettu valaisimia milloin mistäkin. Olen kyllä melko pidättäytynyt ollut niiden hankinnan suhteen johtuen siitä, että isäntä on tarkanmarkanvartija ja minä itse muuten vaan kranttu valaisimien suhteen :) Olen ostanut siis hinnaltaan ja tyyliltään sopivia. Ainut valaisin, johon sain mieheltä luvan laittaa hieman enemmän, on meidän ruokailutilan Storelightin Victoria-valaisin (kuva täällä). Valaisin löytyi sattumalta Rauta-Otrasta, joka myy näitä Storelightin valaisimia...ihastuin heti ikihyviksi siihen. Saatiin vielä hyvät alennuksetkin kun oli joku kanta-asiakaspäivä tms. Suosittelen lämpimästi Otraa, siellä on upeita valaisimia kohtuuhintaan. Myös Ikeassa on ja Nokian sähkötalossa on valikoimaa (www.lamppukauppa.fi).

    VastaaPoista
  8. Joo, Rauta-Otra on ihana kauppa! Suorastaan petollista mennä hakemaan sieltä jotain rakennustarvikkeita, kun siellä on niin paljon muitakin houkutuksia...toistaiseksi rakennustarvikkeiden lisäksi matkaan on lähtenyt vain yksi torkkupeitto. :)

    VastaaPoista
  9. Hei Mimmu!

    Miten ollakaan, selailin blogiasi ja juuri viime viikolla tilasin valaisimen joka muistuttaa todella paljon kirjoituksessasi ensimmäiseksi mainittua lamppua! :) Omani on antiikki sävyinen ja sopii täydellisesti eteiseemme! :)

    http://www.valaisintalo.fi/fi/haku?query=sailor


    Monia vaihtoehtoja pohdin, mutta kyllä jo nyt voi sanoa että oli tuo kyseinen juurikin "se oikea" :) Käys katsastamassa!
    http://valaisintalo.fi


    Syksyisin terkuin Taina

    VastaaPoista