-kotiäidin henkireikä, pakopaikka tiskien ja pyykkien ääreltä. Sisustusta,
talon rakentamista, lapsiperhe-elämää. Arkea, juhlaa ja haaveilua.

maanantai 15. elokuuta 2011

Ruokakulttuurillinen sunnuntai

(Toi otsikon eka sana oli ihan oma keksintöni. Saa plagioida. :)
Sunnuntai alkoi amerikkalaisissa tunnelmissa. Olin napannut (eikun ostanut) Lidlistä pancake-mix- seoksen, joten aamiainen sisälsi amerikkalaisia pannukakkuja  ja kanadalaista vaahterasiirappia.

Sitten lähdettiin koko perhe ranskalaiselle torille, jossa oli juustoja...


...kuivattuja makkaroita...


...hassuja kenkiä ja kelloja...

 

...laukkuja ja kauniita huiveja...

 



...kuivattuja hedelmiä. Ja niin poispäin.



Aamiaisen jatkopala syötiin espanjalaisessa hengessä, churroja suklaaseen dipattuina. Ei kovin kummoisia, oli meidän perheen mielipide.


Lounaaksi syötiin lihapullia ja siikliperunaa, 
iltapalaksi omenakaurapaistosta vanilijavaahdolla höystettynä.
Eli palasimme juurillemme, Suomeen. 


Kuka on keksinyt parjata suomalaista ruokaa? Minusta se on HYVÄÄ! :P

Tähän loppuun minun piti rutista pitkät pätkät, mutta tiivistetään se: 
takana ja edessä harmituspäiviä, miehellä liian kova kiire.
Keskiviikkona saan sen kotiin varmaan puolikuolleena väsymyksestä,
enkä aio torstai-iltanakaan vielä päästää sitä mihinkään. (Paitsi tietty töihin päivällä.)
Me tarvitaan taas taukoa, koko poppoo...
Taukoa tiedätte kyllä mistä. :)

Sujuvaa viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Olipas se tosiaan ruokakulttuurillinen päivä. Jossain vaiheessa piti oikein miettiä, että oletteko te ulkomailla ja siellä kokeilette vai ihan Suomen maassa :)

    Oli muuten aivan ihania kuvia tuossa aiemmassa postauksessa!! Kaunis oli vauveliini ja äiti tietysti!!

    VastaaPoista
  2. Juu, ihan vaan Suomen rajojen sisällä. :D

    VastaaPoista