-kotiäidin henkireikä, pakopaikka tiskien ja pyykkien ääreltä. Sisustusta,
talon rakentamista, lapsiperhe-elämää. Arkea, juhlaa ja haaveilua.

lauantai 27. elokuuta 2011

Hyvä se on ku sen maalaa!

Imbesilli?
Jep, meillä maalataan. :)
Mutta asiat tärkeysjärjestykseen, eli käsilaukkuun:

Kodin Terra on huippukauppa: myyjä huomasi kehua mun kesäkassia. Olen samaa mieltä, minustakin se on ihana! Mutta sen kanssa kävi vähän harmillisesti: ostin sen viime keväänä itselleni kesää varten ennen pikkuneidin syntymää. Sitten vauva syntyi ja luulin, että nyt kuuluu käyttää hoitolaukkua. Sitä sitten raahasin kesän perässäni, kunnes nyt syksyn tullen huomasin, että tää veskahan vetää kamaa ihan yhtä paljon kuin hoitolaukutkin! No, ei vielä talvi ole, ja kesä tulee taas vuodenpäästä. :P

Ostettiin maalipönääli poikineen. Mia Willa Oliviasta kyseli muuten aikoja sitten tuon meidän maalin perään. Pahoitteluni kun vastaus on viipynyt näin kauan! Maali on siis Tikkurilan pikatehoa, 619X.


Ja sitten, eräänä iltana kun ajeltiin kotiin ystäväpariskunnan läksiäisistä, nukutettiin lapset autoon ja mentiin testaamaan maalia. Mun piti saada vetää eka suikale, siksi moinen järjestely. 


Sävy miellytti, ja järjestettiin maalaustalkoot. 
Porukkaa tuli ja meni tosi kivasti, seitsemän sutia huiski lähes koko päivän.



Takapihan puolella rakennettiin kuistia samana päivänä.


Ja sitten siihen eiliseen. Arvasitte oikein, treffit vietettiin miehen ja vauvan kanssa maalauksen merkeissä. Lisäksi korkattiin ekaa kertaa meidän takka. Hyvin veti! Paistettiin makkarat, vauva hurmioitui liekeistä.



Pakko kyllä tunnustaa, että treffeinä tämä ilta ei ollut oikein ansioitunut. Miestä jurppi Auroran hankala räystäskulma (onko muilla Auroran rakentaneilla kokemuksia tästä?) ja mua harmitti...en enää muista mikä, olisko ollut se sama räystäs?!? Seuraavan kerran mennään kyllä treffeille vaikka ravintolaan! :)



Mutta takka toimii, maalaamatta on enää yksi päätyseinä, kaikki edistyy hiljalleen! Esikoinen on hoidossa ma, ti, ke, ja minä käyn vauvan kanssa oksalakkaamassa ja maalaamassa kattopaneeleja niinä päivinä. Vaihdan vauvalle kuivia vaippoja, imetän, heijaan ja lykin vaunuissa, ja aina sopivan hetken tullen syöksyn avaamaan maalipurkin. Päivän saldo ei siis ole hurjan suuri, mutta edistystä joka tapauksessa!

Omaa on muuten kiva maalata. Muutaman kerran kun tuli joku pikku vipaus, meinasin alkaa stressaamaan ja hätäilemään. Sitten tuli mieleeni, että omapa on taloni, ja annoin vaan mennä. Jos olisi jonkun toisen talo kyseessä, menisin varmaan nolona tunnustamaan. Esimerkiksi sen, kun kompastuin avattu oksalakkapurkki kädessä ja lakkaa loiskui kattopaneleiden päälle. Sitten pyyhin sitä vessapaperilla, ja sain aikaan paperinöyhtää ja -palloja. Lopulta vedin siihen maalia päälle, ja totesin että
HYVÄ SE ON KU SEN MAALAA!


7 kommenttia:

  1. Oi kuinka hieno Aurora teille tulee! Se on mun unelma...Milloin te pääsette muuttamaan, vai joko asutte talossa? Ehkä se selviää aikaisemmista postauksistasi, joten täytyy tutkiskella paremmalla ajalla. Ja ehkä seuraava treffikerta onnistuu paremmin :)

    VastaaPoista
  2. Vau mikä iso pytinki teille tulee! Todella upeen näkönen! :) Treffit ne maalaustreffitkin, sitten voitte takkatulen ääressä pitää valmiissa talossa useita treffejä vielä! Tsemppiä maalausurakkaan! :D

    VastaaPoista
  3. Hih, hauskaa lukea talon edistymisestä. Tehän ootte varmaan muutaneet sitten jo, kun me tullaan taas Suomen kamaralle! :)
    Täytyykin keväämmällä kysellä joskus yösijaa, jos suunnataan Tampesteriin, jos siis hommat on sillä mallilla!

    VastaaPoista
  4. Tuleepa siitä hieno! :) Kyllä sitten kelpaa muistella rakentamisaikoja valmiissa "tönössä" takkatulen ääressä!

    VastaaPoista
  5. Hienosti etenee! Tsemppiä ja jaksuja raksa-arkeen.

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos!! Olin jo unohtanut koko jutun. Itse asiassa meille tulee ulkovaja, jonka kaipaa maalia viimeistään ensi keväänä :)

    VastaaPoista
  7. Todella hieno käsilaukku - ja mahtavan upea talo. Maalaus hommiin meilläkin ryhdytään - kylläkin kesämökillä kun lumet tuosta vähän sulaa ja kevätaurinko alkaa helliin :)

    VastaaPoista