Ihana kulta, ja niin on esikoinenkin! Mutta vaikka ihania ovatkin, niin kovin työllistäviä myös, ainakin näillä keleillä! Saatiin tänään mummi kylään päiväksi. Oli ihanaa kun mummi ulkoili pojan kanssa ja minä sain pakastaa mansikat, ottaa päiväunet ja tehdä vähän kotihommia. Melkein pelottaa, kun taas on alkamassa tämä kuusi päivää viikosta yksin lasten kanssa- vaihe. On oikeastaan pala kurkussa. Kai siitä taas selvitään... (Lomat on siis loppu, eli mies ei rakenna enää päivisin, vaan on päivät töissä ja illat raksalla.) Minusta tuntuu siltä, että akkuni ovat niin tyhjentyneet, että ne eivät ehdi enää latautua siinä ajassa kuin pitäisi. Kun koko päivän lataa lasten akkuja, on omat illalla kerta kaikkiaan tyhjät. Eikä niiden täydentymiseen riitä enää yöunet. Tätä tahtia on nyt paahdettu yli vuosi, enkä rehellisesti sanottuna tiedä miten kauan enää jaksan. Viime vuonna yhteistä lomaa oli yksi viikko, tänä vuonna vain yksi viikonloppu.
Apeissa tunnelmissa, myönnän! Kertokaa minulle, miksi me alettiinkaan rakentaa??? :/
No, nyt positiivisempiin juttuihin. Etsin pitkään vauvalle vauvakirjaa. Mielessä oli tuo "Kulta pieni- vauvan oma kirja", mutta en löytänyt sitä mistään. Googlettelin Kariston kirjoja, koska tuo Kotikokin kootut ohjeet on Kariston, ja opukset ovat niin saman näköiset, että oletin olevan samaa kaliiperia. Lopulta hoksasin googlettaa kuvahaulla vauvakirjoja, ja sitä kautta löytyi, Wsoy:lta.
Tämä on ihana kirja! Harmi kun esikoisella ei ole yhtä hienoa. En silloin vielä tiennyt tämän kirjan olemassasolosta.
Nyt on paljon kirjoittamista, kun koitan jälkikäteen muistella koska kuulin ensimmäiset sydämenlyönnit, miltä tuntui kun sain tietää olevani raskaana jne.
Kirjassa on myös sivu "Kirje sinulle".
Siispä kirjoitin pienelle tytölleni kirjeen:
"Ihana, ihana tyttö! Kirjoittelen tätä nyt kun olet jo kaksi kuukautta.
Niin suloinen ja niin rakas, ettei mitkään sanat sitä riitä kuvaamaan.
Masussa olit vielä pieni mysteeri, muukalainen, joskin tärkeä sellainen.
Nyt olen jo vähän saanut tutustua sinuun, tyttöön suurten sinisten silmien takana.
Olet tyytyväinen, hymyilevä, rauhallinen. Mutta mysteeri olet minulle silti edelleen osittain. En vielä tiedä mistä sinä pidät ja mistä et pidä, mitä tulet asioista ajattelemaan. Mutta jään odottelemaan, seuraamaan kasvuasi, tutustumaan sinuun lisää. Tällä hetkellä riittää, kun saan ruokkia sinua, pestä, ja suukotella pyöreitä poskiasi.
Ja kun annat minulle hymyn- yhdenkin- jaksan taas mitä vaan! Rakas pieni tyttöni, toivon sinulle siunausta ja varjelusta!"
Mimmu-äiti
Voimia ja tsemppia! Päivä kerrallaan, kyllä sinä jaksat :) Siunausta!
VastaaPoistaOlen kans tuntenut nyt pari viiikkoa totaalista jaksamattomuutta ja oikeastaan kommenttisi "akut ei ehdi latautua siinä ajassa kuin pitäisi" kuvaa hyvin omaa olotilaa tällä hetkellä. Lapset on ihania ja esikoinenkin ns. helppo, tositosi vilkas ja touhukas vaan. Yhden lapsen kanssa vaan oli jo niin helppoa, että tää elämänmuutos ottaa näemmä aikansa. Ja kun koko ajan olisi touhuttavaa (materiaalivalintoja, siivoamista, vanhan asunnon myymistä...), niin ei oikein tunnu ehtivän nauttia vauvastakaan tai tästä kesästä. Sääliksi käy esikoistakin, kun pikkusiskon syntymän yhteydessä jo muutenkin menettää "tilaansa", niin sitten vielä äiti ja isä on tosi väsyneitä eikä oikein jaksa kuin välttämättömimmän. :(
VastaaPoistaTsemppiä vaativaan raksa-arkeen. Täällä painitaan samojen asioiden kanssa. Kolme pientä lasta ja pienin vasta vajaa puoli vuotias. Ei auta ottaa kuin päivä kerrallaan ja miettiä että joskus helpottaa!! Ja samalla uusi lukija ilmottautuu ;).
VastaaPoistaVoi kun kaunis kirje lapselle :)
VastaaPoistaTuttuja tunteita näemmä monelle. Ja varmasti monelle muullekin kuin "raksaäidille". Eli tsemppiä vaan anonyymille ja Marialle! Kyllä me selvitään, eiks niin? :) Niinku Marita tossa yllä kirjoitti.
VastaaPoistaNirso, kiitos! Täytyypä muistaa mennä katsomaan sun blogia. :)