-kotiäidin henkireikä, pakopaikka tiskien ja pyykkien ääreltä. Sisustusta,
talon rakentamista, lapsiperhe-elämää. Arkea, juhlaa ja haaveilua.

perjantai 23. syyskuuta 2011

UUSI PÄÄ

Ei, en käynyt kampaajalla. 
(Tai kävin, mutta siitä on jo tovi aikaa.)
Minä nukuin! Nukuin klo 23-05 niinkuin normaalit ihmiset, ja vielä senkin jälkeen torkkumalla. 
Tuntuu ihan kummalliselta. Tälläistäkö se on, kun on suht koht normaali?
Otin maitoa talteen pulloon, (en halua tässä yhteydessä käyttää sanaa "lypsää")
ja mies hoiti vauvaa viime yön eri huoneessa. Hienosti meni!
Meillä on nimittäin viime viikot ollut melkoista yöhulinointia, 
pikku-neiti haluaa hörppiä maitoa tämän tästä. 
Tätä pitää yrittää vielä toisenkin kerran!

Sitten asiasta tunnustukseen. 


Sain Mialta Willa Oliviasta tunnustuksen tovi sitten. Kiitos Mia, ja myöhästyneet synttärionnittelut muuten sinulle! Tarkoituksena on kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään. 
Onpas hankalaa! Pohdin pitäisikö kertoa jotakin syvällisempää, vai ihan pintaliitoa vain.
Lopulta päätin, että kirjoitan kahdeksan ensimmäistä asiaa, mitä mieleeni pälkähtää.

1. Tykkään juhlimisesta; häistä, syntymäpäivistä, ihan mistä vaan! Minusta on ihanaa pukeutua hienosti, meikata, suihkasta hajuvettä, tehdä pojalle vesikampaus jne. Mutta yleensä ennen jokaisia juhlia lähtötilanteessa myös hermostun: tulee liian kuuma, pelkään että myöhästytään jne. Yritän oppia siitä pois.

2. Haluaisin aina olla muutaman kilon kevyempi, painoin oikeastaan mitä vaan. :) Aina sitä kuvittelee, että olisi kauniimpi ja onnellisempi, jos olisi vielä ihan vaan vähän kevyempi. Anoreksiapelkoa ei kuitenkaan kohdallani ole, koska herkut ovat niin lähellä sydäntä.

3. Olen intohimoinen siivoaja, ja silmiä välillä raastaa kun en tällä hetkellä pysty enkä jaksa. Muutenkin lastensaannin ja rakentamisen aikaan on ollut pakko oppia joustamaan sen asian suhteen.

4. Minulla on kolme ihanaa kummipoikaa, ja kannan jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä, miten vähän saan aikaiseksi heidän elämäänsä panostaa. Vanhin heistä on jo kasilla, aika livahti käsistä! 

5. Olen kristitty, ja se on minulle tärkeä asia.

6. Olen aina ajatellut, että pian alan syödä enemmän hedelmiä ja vihanneksia. Olen nyt 30 vuotta, enkä ole vieläkään aloittanut. Ehkä ensi vuonna?

7. Haluaisin joskus päästä jonkun suuren luokan tähden konserttiin! En ole koskaan ollut sellaisessa, ajatelkaa! 

8. Huh, nyt alkaa jo mielikuvitus loppua... Haluaisin joskus elämässäni päästä johonkin auttamaan lapsia, jotka kärsivät syystä tai toisesta. Viime aikoina sydäntäni ovat riipineet erityisesti tyttölapset, jotka ympärileikataan. :( Ehkä se johtuu Aavikon kukka nimisestä elokuvasta, joka sai minut itkemään vuolaammin kuin useimmat muut katsomani elokuvat. Monet asiat menevät erilaisen kulttuurin piikkiin, mutta ympärileikkaus ei mene siihen mitenkään. Se on yksiselitteisen kauheaa. 

Näihin kepeisiin tunnelmiin lopetan tämän päivän postaukseni. :D 
Ai niin, lisäilin muutaman blogin tonne blogiluettelooni. LealeijonaWilla Olivia ja Kaitaliina ovat blogeja joita olen jo pitkään lukenut, mutta en ole saanut aikaiseksi laittaa niitä tuonne listaani. Muitakin sellaisia blogeja on, koitan lisäillä vähän kerrallaan aina kun aikaa löytyy. :)

Ja se on nyt perjantaiehtoo! Meillä on nakkia ja ranskalaisia, Shrek 4 ja leffakarkkia. Ja yksi niistä kolmesta kummipojasta. :)
Hyvää viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea tunnustuksiasi, jotka olivat niin aitoja ja monet tuntuivat ihan omilta. Erityisesti minua ilahdutti kohta 5. Minäkin katselin juuri Aavikon kukka - elokuvan ja asia, josta siinä kerrottiin on julmuutta yli ymmärryksen...

    VastaaPoista
  2. Mimmu, haastan sinut kuvahaasteeseen! Käy nappaamassa säännöt täältä jos haluat: http://lealeijona.blogspot.com/2011/09/haastetta-pukkaa.html

    -P. :)

    VastaaPoista