Haikeita, kiitollisia ja vihaisia joulutunnelmia

Haikeita tunnelmia:

Tänä vuonna joulunodottelu tuntuu erityisen haikealta. Isäni sairastaminen on edennyt aika harppauksen, eikä isä välttämättä näe enää joulua. Itku pakottaa kurkussa tämän tästä, eikä jouluostosten teko meluisissa liikkeissä erityisemmin kiinnosta. Mielen vetää haikeaksi tietoisuus siitä, että aika isän kanssa on enää niin rajallinen. Olenko minä kertonut hänelle tarpeeksi monta kertaa, kuinka paljon rakastan? Olenko unohtanut pyytää jotakin anteeksi, olisiko ollut jotakin sovittavaa? Olenko muistanut kiittää tarpeeksi kaikesta mitä olen isältä saanut? Joka kerta kun isää käyn katomassa, hänen vuoteensa viereltä lähteminen tuntuu entistä vaikeammalta, kun koskaan ei voi tietää, oliko se viimeinen kerta. On pakko antaa vielä yksi suukko poskelle, puristaa kädestä vielä kerran, kertoa miten rakas ja tärkeä isä on, vielä kerran.

Haikean surulliseksi olon tekee myös se, että isä ei ole täällä maan päällä näkemässä pientä tyttöä, jota odotan.

Kiitollisia tunnelmia:

Toivoin, ja rukoilinkin, että saisin viettää isän kanssa kaksin vielä kerran sellaisen hetken, että hän olisi tajuissaan ja pystyisi puhumaan. Tämä toteutui muutama viikko sitten sunnuntaina. Siitä kahden päivän päästä isän vointi jo romahti, joten sain hetkeni viime tipassa. En voi edes kuvailla miten kiitollinen siitä olen! Olen tämän syksyn aikana käynyt katsomassa isää niin vähän, kaiken rakennuskiireen, raskaus- ja työväsymyksen keskellä, joten kaipasin sellaista hetkeä äärettömän paljon.

Olen kiitollinen siitä, että minulla ylipäätään on isä. Ei täydellinen, mutta ehdottomasti riittävän hyvä. Minä olen saanut isäkseni miehen, josta tiedän, että hän on tehnyt parhaansa, ja välittänyt paljon. Olen siitä kiitollinen, ja toivon että omat lapseni aikanaan voisivat sanoa saman minusta.

Vihaisia tunnelmia:

Omituinen kiukku nostaa päätään mitä sopimattomimmissa hetkissä. Kassatäti kysyi plussakorttia, ja tulin tiuskanneeksi, että on se mulla, mutta ei huvita kaivaa esille! Ventovieraat ihmiset saattavat ärsyttää yhtäkkiä kauhean paljon! Kai se heijastelee sitä, että tämä tuntuu väärältä. On niin vaikea ymmärtää, miksi joku voi sairastua vähän päälle 50-kymppisenä sairauteen, joka yleensä kuuluu sinne vanhuuden loppupuolelle. Miksi Jumala salli sen? Miksi juuri minun isäni? Nämä on varmaankin ajatuksia, jotka on pakko käydä läpi. Ja varmasti isäkin joutui niitä paljon monien sairasvuosien aikana pohtimaan. Hienoa on se, että katkeruus ei vienyt isää mennessään.

Kiitollinen  olen vielä siitäkin, että pian isä on paikassa, josta sanotaan

"Ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."

"Jos ei viina, terva ja sauna auta, niin tauti on kuolemaksi"

Kokeiltu on vasta saunaa, ja noi kaksi muuta taidan jättää väliin. Alkaa pikkuhiljaa järki paeta päästä, kun on kuusi päivää ollut neljän seinän sisällä. Flunssien flunssa! Äitin mielestä mun pitäisi laittaa valkosipuli korvaan, ja lisäksi teipata yksi kaulaan. :O Vielä ei ole epätoivoni kuitenkaan ihan niin suuri...

Asiasta manttelitakkaan. Jos tätä blogia sattuu lukemaan joku joka tietää jotakin manttelitakoista, tai jolla on niistä kokemusta, niin laita kommenttia. :)

Ajatuksena on, että laitettaisiin kunnollinen varaava takka taakse, ja liiskattaisiin siihen päälle joku hieno mantteli. Ja pohdittiin vielä sellaistakin, saisiko takan toiselle sivulle vielä upotettua pienen leivinuunin. Se alkaa kyllä ehkä olla jo melkoinen sillisalaatti, jos aletaan manttelia ja leivinuunia risteyttään?

En ole vaan vielä yhdessäkään suomalaisessa kodissa nähnyt manttelitakkaa! Tuolla Atlantin toisella puolella niitä taitaa olla joka toisessa talossa. Ei olla vielä selvitetty mistä manttelin saisi tilata, mitä se maksaisi ym. Nämä kaksi kuvan manttelia on ihan kivat, mutta vähän vähemmän koristeellinen olisi kuitenkin enemmän meidän makuun ehkä. 

Kellään kokemuksia? 

Kuvat napattu osoitteesta http://www.finnrustica.fi/

Isänpäivä

Ensin laitettiin keittiössä Naperon kanssa hipi-hiljaa aamiasitarjotin kuntoon.

Korttia avattiin jännityksellä

Seuraavaksi oli vuorossa paketti

Vohelirauta! (Ja niitä saatiin muuten heti samana iltana.)

Napero vahti huolella iskän aamupalan syöntiä

Tässä vielä kuva eilisestä. Mies ajatteli rentoutua hetken aamulla koneen kanssa, ennen raksalle lähtöä. Napero oli kanssa heti valmis rentoutumaan. :)

Saksijalka

Ihonpuhdistus takana, ja kylläpäs  sattui!

"Aina" kun olen raskaana, minulla menee iho huonoon kuntoon. Näin kävi kun aloin odottaa Naperoa, ja niin kävi nyt taas. Hormoonit, hormoonit.... Joillakin ihmisillä raskaus vaikuttaa ihan päinvastoin, ja iho alkaa oikein kukoistaa. Minulla asia on toisinpäin.  Mutta jostain kumman syystä viimeksi raskaanaollessa kävin pari kertaa kosmetologilla, ja iho pysyi tosi hyvänä varmaan yli vuoden! Nyt taas se hiljalleen on huonontunut tässä raskauden alussa, ja niinpä varasin taas ajan tutulle kosmetologille. Ei se ihonpuhdistus kyllä missään määrin rentouttavaa ole, vaan aika kamalaa! Mutta sen kestää, kun tietää että siitä seuraa hyvää. :)

Raskaushimotukset ovat tällä kertaa olleet terveellisempiä. Viimeksi ei kiinnostanut syödä muuta kuin kebabia, pizzoja, hampurilaisia, ranskalaisia ja muuta epäterveellistä, ja varsin usein lankesin niihin. Nyt kuolan saa valumaan ajatus vesimelonista. :) Kyllä kebab ja muu roina edelleen maistuu hyvin, mutta ei ole ihan yhtä vaikeaa hillitä itseään ja kieltäytyäkin välillä.

Iltaherkkuja hetkiin, jolloin Napero on mennyt nukkumaan.

Saksijalka on palannut! Nukun ihmeellisessä saksiasennossa, enkä oikein pysty nukkumaan ollenkaan jos en saa heittää toista koipeani halki koko sängyn. Olen siis kyljelläni, mutta yksi jalka sojottaa sängyn toiseen reunaan. Tämä tekee parisängystä melko kapean... Niinpä meidän yöt onkin sellaisia, että koskaan aamulla herätessään ei voi olla ihan varma, kuka löytyy mistäkin, vaikka lähtökohta olisi ollut illalla se, että ollaan koko perhe samassa huoneessa. Napero on toistaiseksi ollut vakio ja löytynyt aina häkkisängystä. Muuten täällä on kaikenlaisia variaatioita: mies sohvalla, mies sängyssä, minä sohvalla, minä sängyssä... Yhtenä aamuna herättiin jopa niin, että Naperolla yksin oli käytössään makuuhuone, Mies oli patjalla olkkarissa, ja minä hipsin aamuyöstä perässä olkkarin sohvalle. Syy tuntematon.

Myös levottomat jalat  ovat täällä taas. Onneksi ei vielä kovi pahana tosin. Viime raskaudessa nukkumaanmeno oli yhtä säätöä, varsinkin raskauden puolivälistä eteenpäin: kasa tyynyjä jalkojen alle, kylmää ja kuumaa, hierontaa, vaeltamista, magnesiumia ym ym, ja silti pystyi nukahtamaan vasta aamuyöllä.

Pahoinvointi on tällä kierroksella ollut helpompaa! Viimeksi muistan, että tavoitteena oli harjata hampaat tahnan kanssa edes kerran päivässä, mutta aina en kyennyt edes siihen. Nyt kykenen, enkä edes kyöki. :)

Ja myös korvienväli on toiminut tässä raskaudessa paremmin. Edellinen raskausaika oli paljon hurjempaa mielialakarusellia.

Eniten näiden oireiden suhteen jännittää, miten aikoo käydä niskapillin. Viimeksi se meni aikas pahaksi, eikä siihen auttanut oikein mikään. Toistaiseksi ei ole ollut mitään ongelmia, vaikka kökötänkin suuren osan päivässä toimistossa koneen äärellä. Aika helpolla olen siis toistaiseksi päässyt, ainakin verrattuna moniin ongelmiin, mitä raskauksissa voi monilla odottajilla olla. Nostan hattua niille, ketkä joutuvat taistelemaan kauhean raskauspahoinvoinnin, raskausmyrkytyksen, tai vuodelevon kanssa!

Vauvalla on muuten työnimi, jossa ei ole mitään järkeä. Hedelmäsokeri. Hö. Ihan idiootti nimi, mutta ei me päästä siitä enää eroon... :)

Habitukseni

Hiustenväri: ruskea

Silmienväri: vihreä

Ihonväri: harmaa

Kasvohoito: varattu

Hammaslääkäripalkinto

Jonotin puolisentoista vuotta YTHS:n hammastarkastukseen, ja kun lopulta pääsin sinne, suustani löytyi hevosenpään kokoisia reikiä. Ei ollut tullut mieleenikään esim. mennä yksityiselle, koska mitään vaivoja ei ollut. Juurihoitoja on nyt tehty kesäkuusta asti, ja ne toivottavasti loppuvat tämän vuoden puolella!

Tällä kärsimyksellä on ollut kuitenkin sellainen hyvä puoli, että olen alkanut päästä eroon hammaslääkäripelosta! Se on ollut ihan aitoa, vaikka ehkä naurettavaa. Pienenä minulla roikkui yksi irtoava maitohammas enää pienen ikenenretaleen päässä, ja kun hammaslääkäri nyppäsi sen pois, pyörryin. Viisaudenhampaiden poistoja jännitin vatsa kipeänä, ja sitä rataa.

Nyt tää alkaa olla jo aika rutiinia! En enää varsinaisesti jännitä. Ja kun sattuu, osaan jo jopa koittaa hiukan rentouttaa kroppaani, etten makaa siinä piinapenkissä kuin hikoileva jääpuikko.

Mutta silti, tuumasin tässä äsken suihkussa ollessani, että puoli vuotta kestänyt juurihoitoputki olisi kiva lopettaa jollakin "palkinnolla". :D

Käsilaukku ehkä? Minulla on käytössä tasan yksi laukku, musta, H&M:ltä jonakin vuonna ostettu, joka jo alkaa rispaantua. Sitä paitsi olen kuullut, että hienoilla naisilla voi olla parikin hyvää käsilaukkua? Vaikka yksi ruskea, ja yksi musta? Vuitton ei aio meidän rahoja saada, koska tuntuu hyödyllisemmältä pistää nekin roposet maalipurkkien, kaakeleiden tai vaikka kiukaan ostoon. Mutta jotain halpaa ja kaunista, käytännöllisyydestä viis tällä kertaa! :) Tai ehkä sitä voisi ostaa yhden käytännöllisen, ja yhden turhemman? ;)

Tähän laukkumaniaan minut varmaankin inspiroi Remonttihiiri.

Joku marraskuun lauantai voisi olla sopiva päivä mennä kaupoille. Siihen voisi yhdistää kivan lounaan, ja päälle viineri-kahvit... Sitä odotellessa!

Kamalan viikon mahtava viikonloppu! P.s. Meillä on lattia!!

Ensin se kamala viikko: Mies oli yötämyöten raksalla. Kirjaimellisesti. Pahimmillaan palasi kotiin aamulla kolmelta, nukkui hetken ja meni töihin. Ai miksi tämä oli kamalaa myös minulle? Siksi, että loppuviikkoa kohti en saanut enää itsekään nukahdettua ennen kuin Mies oli kotona, jostain kumman syystä. Alitajuista huolta, kenties? Eli yöt oli todella lyhyitä, ja päivät todella pitkiä.

No joo. Loppuviikkoa kohti olinkin jo ihan itku kurkussa, kun olin niin väsynyt.

Rakentamista valon nopeudella?

Sitten alkoi viikonloppu. :) Perjantaina sain levätä töiden jälkeen, Mies hoiteli Naperon nukkumaan ja teki lättyjä meille! Lauantaina nousi Naperon kanssa aamulla, minä sain nukkua melkein yhdeksään. Pääsin jumppaan Elixialle, ja sitten huristeltiin koko perhe yhdessä kylään anoppilaan. Oli huippukivaa nähdä appivanhempia, edellisestä kerrasta olikin jo aikaa paljon!

Sunnuntaina mentiin kavereiden kanssa syömään Hookiin, ja sain pitkään unelmoimiani kanansiipiä Texasin Petellä. :P Ja illalla pääsin taas Elixialle! Lisäksi sekä lauantai, että sunnuntai sisälsi mulle päiväunet, mikä on nykyään harvinaista herkkua.

Nyt alkaa (jatkuu) Miehen ylistysosio, ne keillä on herkässä kyökkäysrefleksi voivat lopettaa lukemisen tähän. :)
Mutta mietin vain, miten kiltti toinen voikaan olla! Tuskinpa minä nimittäin täällä ainoa väsynyt olin viime viikon jäljiltä? Tuollainen käytös on jotain sellaista, mikä on mulle itselle hirveän vaikeaa: venyminen väsyneenä niin, että antaa toisen levätä. Suoraan sanottuna, minusta ei taida olla siihen ollenkaan. No, kyllä minäkin viikonlopun aikana toin korteni kekoon tekemällä aamupalaa ja pesemällä pyykit sun muuta, mutta kyllä tän viikonlopun saldo jäi mulle plussalle niin paljon, etten osaa asiaa sanoin kuvata! Täytyisi joskus korvata tämä, mutta se aikoo olla vaikeeta. Väsyneenä siis.

Pitäisi kai sanoa kiitos appivanhemmille, kasvatitte hyvän miehen!

No, se siitä. Meilläpäin ei olla totuttu liikaa kehumaan, "ettei ylpisty!" :D Nyt ei ensi viikon haasteet tunnu liian pelottavilta. Työt, illat kaksin Naperon kanssa, ja huomisen kidutus hammaslääkäri ja juurihoito....eiköhän niistä selvitä!

Lattialämmityksen jakotukki. Sitä Naperon kanssa ihmetellään tossa.

Tuntuu ihan käsittämättömältä, että miten tosta lattiasta oikeasti saa ihan tasaisen? Ja kaikki kylppärin kaadot sun muuta... Siellä oli ammattilaiset hommissa, ja Mies kertoi että ne lauloi töitä tehdessään "Ota löysin rantein, älä jännitä..." 

Sillä asenteella alkavaan viikkoon siis.

Raksa- ja muita kuulumisia

Siirsin juuri kamerasta kuvat koneelle ja huomasin, että onhan sitä kaikkea kivaakin tullut syksyllä tehtyä pelkän raatamisen lisäksi. :)

Naperon naisystävät juhlivat edelleen.

Äiti vei Vohvelikahvilaan jonkun lauantain kunniaksi

Ja toisena lauantaina mentiin eväskorin kanssa iskää katsomaan raksalle.
 Äiti söi eväistä suuren osan...

Oli se totta mitä mies on puhunut, onhan meillä järvimaisema!
Kiipesin katolle katsomaan sitä.
Harvemmin sitä vaan varmaan tulee katolla oltua ja maisemaa ihailtua...

Välillä maataan repo-rankana ja kerätään voimia

Kyllähän me ollaan yhdessäkin aikaa vietetty!
Tamperepäivänä mentiin jahtaamaan ystäväperheen kanssa lettuja Tallipihalle.

Letut oli loppu, ja jahti jatkui Laukontorille.
Sieltäkin oli letut loppu, ja lopulta päädyttiin uuteen Vohvelikahvilaan.

Rajasin ystävät pois, kun en ollut varma haluavatko esiintyä täällä.

Maistui!

Ja vielä viimeisimmät uutiset. :)

Olen paljon pohtinut arkea viime aikoina ja sitä, millaista se aikoo olla seuraavat x vuotta. Ajatus töistä, ruokakassien raapottamisesta, hoitopaikasta ym, on tuntunut aika rankalta. Mutta nyt kun miettii syksyä taaksepäin, niin onhan se arki PALJON muutakin! Onneksi!

"Maanantaina mamma meni..."

Ensimmäisen työpäivän illan väsynyt raportti.

Päivä oli kiva, työpäivä siis. Eikö töissäkäynti yksistään taida olla liian rankkaa. Kalenteri siellä vaikutti olevan aika täynnä alkaen kahden päivän päästä, mutta mukavaa silti. 

Mutta kaikki liitännäiset! Huh huh! Siis tää koko paketti:

6.30.  Ylös.

7.30  Oltava töissä, jotta pääsee lähtemään töistä...

15.30 ...jotta on hakemassa Naperoa...

16.00 Pikainen kaupassakäynti/ruoan laitto, mies joko kotona syömässä tai sit suoraan raksalle töistä

17-19.00 Naperon kanssa, Napero nukkumaan

Pikainen iltapala, suihku, eväiden teko, omien & Naperon työvaatteiden kokoaminen, hetken rentoutus, pahimman kaaoksen pikainen hallinta tiskien ja pyykkien muodossa, ja

21.30 nukkumaan. jotta jaksetaan miehen kanssa tätä "töihin-kauppaan-raksalle-töihin-raksalle"- rallia. Nyt ei oikeesti pärjätä vähemmillä unilla!

Mutta tätä kai on aina elämä, kun äidit käyvät töissä? Silti, ei sekään ole helppoa että hoitaa yksin lasta kotona päivät. Se on yksinäistä. Eli tää on tervetullutta vaihtelua. Ja tästä saa rahaa.

Mutta SILTI!!! Milloin uraäidit siivoaa?? 

Salaattia

Tein tässä yhtenä iltana Halloum-juustosalaattia, jonka reseptin pongasin Mau!kas ruokablogista. Ihan justiin samalla tavalla en salaattia kuitenkaan tehnyt. Esimerkiksi mansikat vaihdoin hunajameloniin, koska mansikka-aika on ohi. Luulen, että nimenomaan niitä mansikoita tuo salaatti kuitenkin jäi kaipaamaan. Ja unohtamaani punasipulia. :)

Näitä vihanneksia ja hedelmiä huiskin salaattiin.

Halloumi kuului viipaloida ja liottaa vedessä.

Juusto paistettiin pannulla, ja kylkeen paistoin lisäksi barbeque-kanaa.

Tämän salaatinkastikkeen reseptin löysin myös täältä.

Kastike:
1 tl vahvaa sinappia
1 tl sokeria
1 rkl appelsiinimehua
3 rkl sitruunamehua tai valkoviinietikkaa
2 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä
1 tl kuivattua oreganoa
rouhittua mustapippuria

Kastike ei kyllä minulla onnistunut. Ongelma piili siinä, että erehdyin laittamaan reilusti enemmän sokeria kuin resepti sanoi, joten makea maku puski liikaa läpi.

Kokeilen uusia reseptejä todella harvakseltaan, joten tämä oli ihan saavutus! Ollaan miehen kanssa katseltu Neljän tähden illallinen- ohjelmaa, ja sieltä olen kyllä bongannut nyt mielenkiintoisia reseptejä, joita koitan patistaa itseni totetuttamaan.

Mitä teillä syödään tänä viikonloppuna? :)

Habitare sisustusmessut

Eilinen alkoi hyvällä aamiaisella. Paistoin pekonia ja munia, lisukkeena oli teetä, appelsiinimehua ja kolmiopaahtoleipiä. Siitä varmaan inspiroiduttiin keksimään, että lähdetään ex tempore Helsinkiin Habitare sisustusmessuille! Tollaset odottamattomat päähänpistot on aina kivoja, ja silloin reissut tuppaavat onnistumaankin, kun ei ole ehtinyt virittää odotuksia ihan kattoon asti.

Eli kivaa oli! Jos olisin vuoden odottanut kyseisiä messuja, olisin saattanut hieman pettyä. Tai sitten on tullut kierreltyä liikaa Ikeassa, ja silmä odottaa tietynlaisia kokonaisuuksia. Energiaa söi myös hieman toipilaisuus; eilinen oli ehkä hivenen liian aikaisin lähteä talsimaan lukemattomia messuhalleja. Ihan kaikkia en jaksanutkaan kiertää, mutta tässä muutama kuva ja juttu mitkä sytyttivät.

Tämä Maskun pöytä oli meistä molemmista kiva. Tuolit meni ehkä jo hivenen liikaa huvila-tyyliin, mutta nekin on ihan hauskat. Saattaisin kuitenkin ehkä kyllästyä koukeroisiin pöydänjalkoihin? Ja kun olen "mööpelit ostetaan ainakin 20 vuodeksi"- tyyppiä, niin asia pitää pohtia tarkkaan. :)

Hoksattiin myös, että meidän tulevaan ruokasaliin (eli olohuoneen nurkkaan) sopisi paremmin tilan puolesta tälläinen neliön mallinen pöytä. Tämä yksilö on Anttiina nimeltään, ja löytyy täältä.

TÄMÄ ylläoleva pöytä vei kuitenkin sydämeni! Messuilla tutustuin itselleni ihan uuteen juttuun, Sasu's Playhouseen. Tämä kuva on napattu heidän sivuiltaan. En edes tiedä hintaa, enkä tiedä uskallanko selvittääkään... Mutta tykkään tästä tosi paljon. Ja mikä hauskinta; se on valmistettu kierrätyspuusta, Indonesian vanhoista taloista ja silloista. No, siitä voi ajatella monella tapaa, mutta pöytä on kiva! Tässä vielä toinen kuva samasta pöydästä nettisivuilta:

Kun tämä nyt lähti ruokapöytien ympärillä pyörimään, niin laitanpa tähän pari kuvaa missä näkyy meidän nykyinen ruokapöytä: 

Tämä pöytä on kulkenut suvussamme, ja on ollut meillä kotona niin kauan kuin jaksan muistaa. Minä sitten sain sen, ja tykkään siitä kyllä, mutta olen silti päättänyt hankkiutua siitä eroon. (Haluaako joku ostaa?) Nimittäin pöytä ja tuolit vaatisivat ihan massiivisen kunnostusoperaation. Kun ne siirtyivät maalta kuivaan kerrostaloilmaan, alkoivat kaikki liimaukset pettää. En ole niin innostunut huonekalun kunnostamisesta, että jaksaisin ryhtyä näin isoon operaatioon. Eli tämä johonkin kuuseen, ja uusi tilalle!

Kivointa olisi jos Mies tekisi meille pöydän ja tuolit! Tykkään sen kädenjäljestä, ja pienet persoonalliset epämääräisyydet ei haittaisi minua ollenkaan. Mutta menisi vielä varmaan pari vuotta ennenkuin saadaan autotallikin valmiiksi ja työtila (ja aikaa!), joten pitää siis shopata. Pitkälti me hankinnat tullaan varmaankin tekemään Ikeasta, mutta ruokapöydän ja tuolit haluaisin hieman...persoonallisempina ja ainutlaatuisempina. Ja ehdottomasti sellaiset jo valmiiksi kuluneen näköiset! En halua ostaa mitään kiiltäväpintaista, joka menee pilalle heti kun Napero ekan kerran purkaa elämäntuskaansa siihen lyömällä sitä haarukalla. Jos pöytä on jo valmiiksi ruhjuinen, pieni lisä ei tee pahaa.

Tämmöinen kiva kellokin näkyi messuilla:

(Mutta siinä oli sellainen hintalappu, etten edes vaivautunut painamaan mieleen minkä firman kello se oli.)

Kaikkea muutakin hyödyllistä nähtiin ja kuultiin. Mm. tapasin firman, joka tekee manttelireunuksia takkojen ympärille. Mekin halutaan sellainen manttelitakka. Mutta kun niitä ei Suomessa juuri näe, olin jo alkanut epäillä, että se ei olisi hyvä tai mahdollinen ratkaisu. On se kuulemma! Ihan normaali varaava takka taakse, ja kehykset eteen. :) Jos Mies osaa väkertää sellaiset, siinä saa varmaan säästettyä ihan kivasti.

Nyt pitää mennä valkkaamaan maali noista lukuisista näytteistä mitkä tuolla pöydällä odottaa, ja sitten nukkumaan! Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!

Vallitseva tilanne: flunssa, nuha, räkätauti.

Siinäpä se lyhykäisyydessään. Eli syksy on tullut. :)

Meidän syksyn kuulumisia ovat olleet seuraavat asiat. Naperon hoitoonmeno. Se oli aika kauheaa. Maanantaina mentiin yhdessä, ja julistin hoitotädille, että toisin kuin muista vanhemmista, tämä ei tunnu minusta juuri miltään. Tiistaina Napero meni aamupäiväksi hoitoon yksin, ja olin kuin eksynyt pieru saharassa kotona. (Vai mikä se vertaus oli mitä pienenä käytettiin, oliko se pieru saharassa...?) Joka tapauksessa, tarkoitus oli ollut siivota, mutta katselin vain kelloa ja odotin hetkeä, jolloin saan hakea Naperoni kotiin. Eli ei se hoitoonvienti sittenkään tainnut olla minulle yhtään sen helpompaa kuin muillekaan vanhemmille...

Virkistän negatiivissävytteistä tekstiäni kesäkuvilla. Napero otti suurimman osan päiväunista ulkona, koska sisällä oli liian kuuma. Se oli ihan mukavaa, mutta helteen takia oli pakko juoda aika paljon, ja Naperoa ei uskaltanut jättää yksin ulos. Tulos: pitkiä tunteja pissahätäisenä. :)

Välillä syötiin ulkona.

Noo, seuraava aamu valkeni korkean kuumeen kanssa, ja eihän kuumeista lasta hoitoon viedä. Loppuviikko menikin sitten potilasta hoitaessa, perjantaina oli taas hoitopäivä. Sama homma, äiti
oli ikävissään kotona.

Sitten pikkumiehellä olikin rankkoja päiviä; kuumeripuli, pari verikoetta, silmätulehdus molemmissa silmissä (ja pahana!), kolme lääkärireissua, unettomia öitä ym. Oli se raukka ihan rikki! Ja niin olin minäkin!

             

Leikkipuistossa melkeinpä asuttiin tämä kesä.

Tällä viikolla onkin sitten ollut minun vuoroni sairastaa. (Virittelin sitä jo viime viikolla.) Eli gradua ei ole juuri tullut tehtyä, olen keskittynyt vain sisään- ja uloshengittämiseen, sekä voimien mukaan Tess Gerritseniin. (Mies kielsi minulta Tessin kirjat, koska tulen niistä enemmän tai vähemmän hysteeriseksi, mutta en totellut. Ainakaan ihan vielä.)

   

Iskäkin tuli leikkipuistoon kerran suoraan töistä,          kuumissa vaatteissaan paahtumaan.

Positiivista sen sijaan on se, että Napero on alkanut viihtyä hoidossa todella hyvin! Saatiin ehkä maailman kivoin hoitopaikka ja hoitotäti, ja on ihanaa viedä lapsi hoitoon kun tietää, että kaikki sujuu hienosti! Napero syö siellä erittäin hyvin, ja nukkuu vielä paremmin! Ja muut lapset osallistuu innokkaasti pienimmän hoitoon. Eli JOS vielä joskus paranen, voin hyvillä mielin tehdä gradua nämä pari viikkoa mitä on aikaa. Sitten alkaa työt.

Niinpä! Työt! Se EI ollut tarkoitus! Piti vihdoinkin tehdä koulu loppuun, mutta toisin kävi. Rakennusrahasto heitti jo alkumetreillä häränpyllyä, joten ei ollut vaihtoehtoja. Menin kyllä työhaastatteluun ilman mitään todistuksia, ja kaupanpäälle kerroin, etten sitten osaa mitään. Töitä sain silti. Taisivat olla epätoivoisia?

Käytiin Viikinsaaressa retkellä. Oli kivaa mennä paatilla.

Ei vaan, toisaalta olen ihan innoissani. Tai vähän innoissani. Sekä totaalisen kauhuissani. Miten siitä rallista selviää? Ja miten siihen jo NYT tuli hypättyä?? Niin ne suunnitelmat muuttuu. Työt jatkuvat vuoden loppuun, ja siitä eteenpäin taas on kaikki ihan auki. Tunnelmani ovat varsin ristiriitaisia siis.

Ei kukaan varmaan huomaa, jos vaivihkaa maistan vähän murukahvia?

Nuhaa tai ei ja oli miten oli, olen tyytyväinen, että syksy on tullut! Olin jo kurkkuani myöten täynnä tätä kesää. Ja joudun olemaan eri mieltä ihmisten kanssa siitä, että kuumasta ei saisi valittaa, koska talvi on pitkä ja kylmä. Minä en vain jostain syystä kestä kuumaa kovin hyvin. Tulen kiukkuiseksi ja väsyneeksi. Ja tänä kesänä en oikein päässyt kuumaa pakoon, toisin kuin yleensä.

Nenän siivous ei ole mukavaa puuhaa...

...mutta siitä selviää!

Ensi kesää sen sijaan odotan innolla! Koska silloin, jos kaikki menee hyvin, me asutaan viileässä, ilmastoidussa talossa! Lapsi saa nukuttua päiväunet, ja minulla ei hiki virtaa pelkästä ajatuksesta, että jos sormensa nostaisi. Hyvästi paahtavan kuuma kerrostalokämppä!!!

Tämä on huono kuva, mutta hetki oli ihana! Napero nukkui vaunuissa varjossa, ja me rentouduttiin.

Hop-Lop oli jättimenestys.

Eli olen innoissani tästä syksysytä ja alkavasta talvesta! Vielä kun tämä flunssa tästä nujertuu, pääsee siitä kunnolla nauttimaan. :)

Olihan siinä kesässä kaikkea kivaakin, näiden kuvien avulla sen muisti. Mutta silti, tämänhetkinen vuodenaika on lempparini. On ollut ainakin kaikki aikuisvuoteni. Toivottavasti te kesäihmisetkään ette ole liian harmistuneita syksyn tulemuksesta! :)