En ole ehtinyt kirjoittelemaan, syy lienee ilmeinen. ;)
Myös kuvapuoli takkuaa. Meillä on menossa tietokoneen suursiivous, kaikki siirretään johonkin paikkaan x, jonka jälkeen kaikki ohjelmat asennetaan uudelleen.
(Tai jotain sellaista.)
Kirjoittelen nyt kuitenkin jotain kuulumisia, vaikka se onkin tylsää ilman kuvia...
Täällä oli muutamana päivänä ilmassa hieman baby bluesia.
Myös kuvapuoli takkuaa. Meillä on menossa tietokoneen suursiivous, kaikki siirretään johonkin paikkaan x, jonka jälkeen kaikki ohjelmat asennetaan uudelleen.
(Tai jotain sellaista.)
Kirjoittelen nyt kuitenkin jotain kuulumisia, vaikka se onkin tylsää ilman kuvia...
Täällä oli muutamana päivänä ilmassa hieman baby bluesia.
Ei kuitenkaan mitään vakavaa, eikä lähimainkaan siinä määrin mitä esikoisesta aikanaan.
Kaikki on nyt tuntunut hurjan paljon helpommalta. Esikoisen jälkeen mies oli kotona isyysloman, sen jälkeen heti putkeen kesäloman, ja muistan että senkin jälkeen tuntui kovin ahdistavalta jäädä vauvan kanssa kaksin kotiin!
Googlettelinkin Äimä ry:n sivuilta hieman faktatietoa:
"Jopa 80 % vastasynnyttäneistä äideistä kokee voimakkaita mielialan muutoksia. Tuore äiti voi olla itkuinen, herkkä ja ärtynyt. Mielialan vaihtelut johtuvat usein hormonitasapainon muutoksista, väsymyksestä ja pitkäaikaisen jännityksen purkautumisesta.
Tällaista synnytykseen liittyvää alavireisyyttä ja mielialojen vaihtelua kutsutaan baby bluesiksi. Tila on luonnollinen ja tarkoituksenmukainen. Se ohjaa äitiä sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen ja vastaamaan vauvan tarpeisiin. Yleensä alakulo menee ohi
muutamassa päivässä tai viikossa."
Kuulostaa hyvin järkeenkäyvältä. :)
Nyt pidettiin suunnitelmasta kiinni, ja mies meni raksahommiin vietettyään viikon isyyslomaa kotona. Kovin on siis erilainen tilanne kuin esikoisen kohdalla! Silloin en missään tapauksessa olisi voinut jäädä kotiin viikon jälkeen yksin. Mutta nyt on sujunut ihan mukavasti. Vauvalle on harmi kyllä ilmaantunut masuvaivoja, jotka kiusaavat sekä äitiä että lasta öiseen aikaan. Väsymystä on siis ilmassa tästä syystä...
Olen vihdoin kyennyt myös liikkumaan jo tuolla ulkomaailmassa, pidemmällä kuin roskapussia viemässä. Taas se otti reilut pari viikkoa! Toivun hitaasti, ja taidan olla luonnoltani pesijä, tai hautoja, vai miksikä sitä itseään kutsuisi. Olen kova vertailemaan itseäni muihin, niin myös näissä vauvansaamis-asioissa. Mietin huolestuneena, että kaikki muut pystyvät jo vaikka mihin viikon kuluttua synnytyksestä, ja minunkin pitäisi. Pitäisi painaa kärryjen kanssa jo pitkin kaupunkia, ja hoitaa koti kuten ennen.
Tässä taannoin heitin pitäisi- ajatukset romukoppaan.
Oikaisin sohvalle nukkuvan vauvan viereen, ja vain katselin! Katselin ja ihastelin.
Minun rakas vauvani!
Entäs jos tämä on viimeinen?
Nyt ei siis pidä stressata gradusta, rynnätä pururadalle kiloja häätämään ennenkuin se hyvältä tuntuu, kipittää vauvaharrastuksesta toiseen ennen kuin oikeasti jaksan ja voin hyvin.
Nyt minä vaan nuuhkin vauvaa, ihailen ja nautin. Ei ne raskauskilot mihinkään karkaa, ehtii sitä myöhemminkin. ;)
Onko täällä muita kaltaisiani, vai oletteko te kaikki muut tehopakkauksia ja minä ainoa lajini edustaja? :)
P.s. Ei se synnytys mennyt ihan laatimani synnytyssuunnitelman mukaan. Ei se ihan kivuton kokemus ollut tälläkään kertaa, enkä kyllä ehtinyt ajatellakaan viinirypäleitä ja vesimelonia. Mutta hyvin meni kaikki kuitenkin, enkä joutunut riutumaan läheskään yhtä pitkään kuin viimeksi.
Babyblues.. Ai tommosta on ihan "virallisesti" olemassa? Hyvä tietää, mulla taisi olla ihan samanlainen olotila sillon parin ekan viikon aikana. Neuvolantäti kysyi mielialasta, joihin vastasin että "kaikki ok", mutta kun läksin neuvolasta aloin itkemään kun rupesin tarkemmin miettimään kysymykseen vastausta. Siitä se mielikin sitten tasoittui. :)
VastaaPoistaAnnetaan nyt aikaa ittellemme, ja vauvoille. Oon myös sitä mieltä, että pitää nauttia tästä vauva-ajasta (ja kesästä), eikä kovasti huhkia siellä hellan äärellä. Sinnekin ehtii sit joskus! Ja levätäkin (äidin) pitää!
Toi toisiin vertailu on kyllä pahinta kuin myös pitäisi pitäisi -ajatukset. Ihanaa jos oot pystynyt heittämään ne romukoppaan!:) Jokainen kuitenkin tekee ja elää niin kuin parhaaksi kokee. Mun mielestä on upeeta, että oot vaan keskittynyt toipumaan ja nauttimaan lapsista. Ite toivuin nopsaa ja lähdin liikkeelle nopeasti, mutta jälkeenpäin ajateltuna olis voinut ottaa alun rauhallisemmin tai ehkä ainakin antaa niitten kaikkien malttamattomien vieraittenkin vaan odottaa vähän. Tuntu, että parin viikon jälkeen sitä itse vasta pysähtyi ihan vaan olemaan ja nauttimaan!
VastaaPoistaTosin ehkä se häslinki meni osittain myös myllertävän elämänmuutoksen piikkiin, ja toisaalta olen myös sellainen, jonka täytyy päästä pihalle ja ihmisten ilmoille, muuten alan höpertymään :D Siinä ehkä se juuri onkin, että toiselle sopii yksi tapa toiselle toinen :)
Baby blues tuli kyllä täälläkin koettua. Mun mielestä siihen helpotti aika paljon jo se, että oli kuullut ja lukenut siitä etukäteen. Ja lisäksi se, että mies totesi ääneen, että toi on nyt sitä baby bluesia, eikä normaali jatkuva olotila :D
Mutta kaiken kaikkiaan ihanaa nautinnollista vauva-aikaa sinne! Ja kovasti jaksamisia masuvaivojen kanssa! Kyllä ne gradut sun muut tosiaan odottaa, 8kymppisenä sitä tuskin harmittelee sitä valmistuiko vuotta tai kahta aiemmin vai myöhemmin, mutta sitä voi harmitella, jos juoksi tukka putkella koko vauva-ajan läpi :)
Voi kuule ihan samanlaisia ajatuksia minä pohdin silloin kun meidän pikkuneiti oli vauva ja koin babyblues-vaiheen (johon sitten yhdistyi vielä jatkumoksi läheisen kuolema aikana, jolloin vauva oli vasta 2 kk).
VastaaPoistaKoin valtavasti syyllisyyttä siitä, etten "jaksanut" tai pystynyt olla se myyttien äiti, joka karistaa raskauskilot 2 viikossa, hoitaa kodin energisesti, laittaa ruuat ja iloitsee lapsestaan herkeämättä (rakennusurakasta ja läheisen kuolemasta huolimatta).
Jouduin aika pitkäänkin pohtimaan sitä, että mikä on oikeasti äitiyden myyttiä ja mikä on todellisuutta. Omat voimat kun vaan olivat niin rajalliset. Jossain vaiheessa joku mun ystävä sanoi, että sinä olet paras äiti lapsellesi ja parasta mitä voit antaa lapsellesi on huolehtia omasta jaksamisestasi. Se sai mut miettimään monia asioita uudelta kantilta. Romutinkin tuon kommentin jälkeen mieleni kiekuroista ne perinteiset äitimyytit ja aloin rakentamaan äitiyttäni uudella tavalla, puhtaalta pöydältä - ihan ensin antamalle itselleni anteeksi etten ole täydellinen ja että minussa itsessäni ei ole voimaa olla sellainen äiti, joka haluaisin olla. Voima annetaan ylhäältä päiväksi kerrallaan :)
Vauvantuoksuisia ihania hetkiä teille sinne! Nyt on lupa nauttia niistä elämän ihanista pienistä, suurista asioista:)
Kiva kuulla että muillakin on ollut samanlaisia ajatuksia ja tuntemuksia. Täällä on alkanut jo aurinko paistaa risukasaan, ja blues alkaa väistyä. :)
VastaaPoista