-kotiäidin henkireikä, pakopaikka tiskien ja pyykkien ääreltä. Sisustusta,
talon rakentamista, lapsiperhe-elämää. Arkea, juhlaa ja haaveilua.

torstai 27. tammikuuta 2011

Kukkia ja kevättä

Tää on blogeissa nyt varmaan kulunuttakin kuluneempi juttu tää tulppaanien osto ja esittely. Mutta munkin oli ihan pakko ostaa tulppaaneja, ja haluan jakaa ne myös teidän kanssa. :) Bauhausissa oli tarjous jota ei voinut ohittaa: kaksi kimppua vitosella.


Tapoihini on kyllä jo muutaman vuoden kuulunut ostaa tulppaaneja muutamia kertoja siinä vaiheessa, kun niitä alkaa ruokakaupoissa pyöriä. Traditio siis.


Näistä tulee hyvää mieltä joka päivä!
Toinen "merkittävä" kuuluminen on tortillailta, joka pidettiin maanantaina. Oli luksusta kun oltiin kaikki yhdessä ilta kotona!


Ja Napero sai elämänsä ekan tortillan. Tosin ei se sitä syönyt, haukkeli ihan vähän ja reposteli loput pitkin lautasta. 


Vauva on varmaan kyllästynyt siihen, kun olen niin paljon hokenut kuinka helppo raskaus tämä on ollut, ja miten se on sujunut ikään kuin tuossa sivussa vaan. Nytpä vaavi onkin sitten halunnut ilmeisesti alkaa korostaa, että hänkin on menossa mukana. Jytää ja poukkoilee ja tekee vaikka mitä. Ja olosta huomaa kyllä muutenkin, että viimeinen kolmannes on käynnissä. Kremppaa siellä ja kremppaa täällä, ja synnytyskin alkaa hiljalleen mietityttää ja pelottaa. :/ Myös kiloja kertyy enemmän kuin olisi syytä, tuntuu että ei tarvi kuin ajatella ruokaa kun jo pamahtaa monta sataa grammaa painoa lisää.
Mutta tosi hienoa, että syksy meni raskauden suhteen niin kepeästi. Muuten olikin sitten niin rankka syksy, mahdollisesti rankin mitä minulla on vielä koskaan ollut. Että jos vielä olisi ollut vaikea raskaus, olisin varmaan uupunut ihan vallan. Olen huomannut, että vielä iskee sellasia väsymyskohtauksia, joiden tiedän olevan syksyn peruja. Meinasin jo tässä hätääntyä, että jääkö se väsymys päälle, enkä saa opiskeltua lainkaan! Nyt olen kuitenkin jo muutamana päivänä pystynyt kirjoittelemaan gradua, joten eiköhän se tästä.

Ja joku sanoi, että surutyökin on työtä. Eli ehkä tässä tekee koko ajan enemmän töitä kuin itse tajuaakaan.

En varmaan enää kirjoittele loppuviikolla, joten toivotan jo nyt hyvää viikonloppua kaikille! Minä saan siskon tyttärineen kyläilemään, jeeeeeeeeeee! Kun nyt vaan pysyttäis suht terveinä, että uskaltavat tulla... Ollaan nimittäin Naperon kanssa alettu pikkuisen niiskuttaa.


3 kommenttia:

  1. Tulppaanit todellakin piristävät ja kuuluvat myös minulla jokakeväiseen traditioon :) Ne tuovat kivasti tuulahduksen keväästä. Meitin kukat esille täällä: http://sisustusassari.blogspot.com/2011/01/loppiainen-tuo-uuden-kevaan-mukanaan.html

    Hei semmoinen tuli vielä mieleeni, että uusimmassa Talo & Koti -lehdessä oli pari hyvää keittiötä, jotka tod.näk. olisivat aikalailla teidän tyyliä. Multa saa hakea lehden lainaan, jos tarviit.

    VastaaPoista
  2. Tulppaaneja ja tortilloja, kuulostaa hyvältä! Oikein mukavaa ja RENTOUTTAVAA viikonloppua sinnekin! :)

    VastaaPoista
  3. Tulppaanit on kyllä niin ihania. Ja namskis kun näyttää tortillat niiin herkullisilta :)

    VastaaPoista